tiistai 6. maaliskuuta 2018

No johan on talvi


Sinne meni helmikuu, mutta unohti ottaa talven mukaansa.

Helmikuusta ei oikeastaan juuri muisteltavaa jäänyt vieraan lähdettyä takaisin kotiin. Kurkkukipu tuli ilmeisesti jäädäkseen, sillä se on edelleen päivittäinen kumppani ollen välillä hieman hellempi ja sitten taas ei. Kävin lääkärillä useampaan kertaan, mutta aina oli ilman sen isompia tutkimuksia "vain virus" joka paranee kuulemma itsellään joten olen sitten sujuvasti koittanut jatkaa olemistani välittämättä moisesta vaivasta.

Taisin jo viimepostauksessa kaipailla sitä kunnon kevättä niin johan tänne sitten tarjoiltiin kevään kunniaksi kunnon talvi lumineen päivineen - vissiin jonkin näköinen kommunikaatio katkos tai ymmärtämisen vaikeutta tässä näkyvillä.. 

Eikä siinä, nättiähän se oli sen pari päivää kun lumi oli kunnon lunta (lähes kuivaa) mutta kun tilanne täällä varsin nopeasti heittäytyy heti kriisin puolelle niin eihän se sitten enää mukavaa ole. Suomalaisesta näkökulmasta sitä lunta nyt ei kuitenkaan tullut kuin se n.15cm tässä mun hoodeilla, muilla alueilla paljon enemmän. Ongelmia tulee heti siinä, että näillä tää varautuminen moiseen sääilmiöön on olematonta. Ei ole kalustoa, ei talvirenkaita eikä varsinkaan minkäänlaista ennakoimismistaitoa. Sekä kaupungit, firmat ja yksityishenkilöt heräsi tähän asiaan samana päivänä kun sitä lunta oli tullut jo tolkuton määrä, joten seurauksena on kaaos. Sairaalasta loppui ruoka, koska ei oltu varauduttu siihen, että tarvikejakelu ei pääse paikalle, kaupasta loppui leivät ja maito ihan samasta syystä. ( ja leipä ja maitohan on täkäläisen ravitsemuksen kulmakivet joten nälkäkuolema uhkasi vaikka muuta sapuskaa oli kyllä tarjolla hylly kaupalla ) Koulut ja monet työpaikat laitettiin kiinni koska ei ollut turvallista liikkua ulkona tai koska kukaan ei päässyt minnekkään sillä kesärenkaat ja paksu sohjoinen lumikerros ei vaan toimi. Kunnollisen auraamisen sijaan ajetaan lumen päälle lisää suolaa, ettei nyt ainakaan jäätyis enempää ja sitä auraamistakin suoritettiin vain pääreiteillä, jos sielläkään. Ja tosiaan täällä mun nurkilla tilanne ei ollut läheskään niin huono kuin muualla skoteissa.





Miksi aurata koko toria kun voit aurata vain pienet kulkuväylät ja suolata ne, jotta saat oikein kunnon lumimuussia aikaiseksi... sulaa se kuitenkin kohta pois...

















Mahtavaa asiassa oli sitten se mieletön yhteisöllisyys ja ihmisten auttamishalu. Monet firmat ja yksityishenkilöt joilta löytyi nelivetoautoja tai traktoreita auttoivat esim. sairaalan henkilökuntaa pääsemään töihinsä, pelastivat juuttuneita ihmisiä autoistaan ja toimittivat ruokaa niille jotka eivät päässeet kodeistaan pois. Ihanaa oli myös nähdä, miten ihmiset nauttivat ylimääräisistä vapaistaan olemalla lasten kanssa pulkkamäessä tai tekemässä lumiukkoja. Täällä ei kovin usein pääse näkemään perheiden viettävän aikaa yhdessä- mutta näiden päivien aikana oli ihana huomata miten kaikki kykenevät nauttivat niistä pienistä hyvän sään hetkistä.


Itsekkin kävin reippailemassa yksi päivä. Aurinko paistoi hienosti kun pakkasin vaatetta päälle ja kun pääsin ulos niin lunta tulikin jo vaakatasossa. Päätin kuitenkin käydä kävelemässä kun kerran laitoin ne kaikki vaatteetkin. Reilun tunnin lenkin aikana paistoi aurinko, satoi räntää vaakatasossa, oli tyyntä, satoi nätisti lunta, satoi jälleen räntää, tuuli hemmetisti ja tuli niin hemmetin kuuma kun tarpoi siinä kunnon sohjossa menemään - että oli kivaa :D




Tuuleton paikka niin olihan siellä nättiäkin..







Nyt tilanne on jo selkeästi rauhoittumaan päin, räntää on tullut edelleen joka päivä mutta on selkeästi lämpimämpää, tiet on jo melkoisen hyvin auki ja lumi sulaa vesiräntäsateen myötä hyvää vauhtia, joten varovasti ääneen sanomatta toivon, että josko se kevät nyt kuitenkin olisi sieltä tulossa.



Mukava ulkoilu talvella on vain pukeutumiskysymys ---> toki :D






2 kommenttia:

  1. Onpas siellä tosiaan talvisen näköistä. Suomessa on saatu hytistä ihan kunnon pakkasissa, alkais pikkuhiljaa riittää vaikka normaalioloissa talvesta pidänkin.Varma kevään merkki on kamala matkakuume, oon tässä jo harimoinut seuraavaa skottien reissua kasaan pikkuhiljaa. Jospa toukokuussa saisi viikon verran lomaa niin pääsisin taas uusia paikkoja katselemaan. :)

    -anne-

    VastaaPoista
  2. Hei vaan Anne, kiva kun kävit taas lukemassa.
    Talvi täällä oli ja meni, nyt on ollut taas mukavan keväistä pari päivää. Toivottavasti sun viime reissu täällä oli antoisa ja Skotit on kyllä siitä ihana maa, että täällä riittää nähtävää vaikka miten usein kävisi!

    VastaaPoista