tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 kuvina


Ihanaa uutta vuotta ihmiset! Sinne meni edellinen vuosi ja uusi on juuri ja juuri päässyt alkuun. Yleensä en juuri tällaisia koosteita tee, mutta Muuttolinnun omaan blogiinsa tekemä kuvakooste hänen vuodestaan oli niin kiva, että päätin itsekin hieman kerrata omaa kulunutta vuottani. Ideana on siis kerätä omasta vuodesta otsikoiden alle sopivin kuva. Miltä sinun vuotesi näyttäisi kuvina?

                                                 1. Vuoden suosikki 



Valitsin pitkän pohdinnan jälkeen tämän vuoteni suosikiksi. Tästä kuvasta tulee paljon hyviä muistoja mieleen viime kesältä, reissutani Suomeen, ystävistäni, perheestäni .. Tarvinneeko selittää enempää.

                                                 2. Arjen luksusta


Valitsin tähän kuvan Dunnottar Castlesta. Se edustaa minulle niitä ihania reissuja ympäri Skotlantia, joita olen saanut tehdä vuoden aikana ystävieni kanssa. On aikamoista arjen luksusta asua maassa, missä kauniita paikkoja riittää ja niitä on helppo nähdä myös ihan arkena.

                                                   3. Kesäkuva


Viime kesä oli täällä lämpimin 38 vuoteen ja sää helli myös kun kävimme vähän isommalla "suomiporukalla" visiitin Loch Taylla. Näitä tämän tapaisia hetkiä toivon myös tälle vuodelle. 

                                                            4. Ihana majapaikka


Tämä raapimispuu on ollut ehdottomasti vuoden paras ostos. Juuso on edelleen onnensa kukkuloilla jokainen kerta kun Siiri suostuu jakamaan ylätasanteen ja päästää Juuson nukkumaan viereensä. Yhteiset hetket ovat vieläkin kohtuu harvinaisia ja molemmat nukkuvat pääsääntöisesti enemmän yksin pusseissa, mutta yhteisnukkumista tapahtuu nyt huomattavasti useammin kuin vanhan puun aikaan ja uskon, että tämän myötä molemmat kissat voivat hieman entistä paremmin kanssani.

                                                     5. Hauska muisto



Tämä kuva ei ollut vaikea. Viimevuoden yksi ihan ehdottomasti isoimmista ja hauskimmista muistoista on reissu Blackstones Clydesdales tallille ratsastamaan ihka aidoilla tupsujaloilla. Mieletön kokemus, etenkin pitkän ratsastustauon jälkeen. Tänne on ehdottomasti päästävä uudelleen.

                                                        6. Herkullinen hetki




Vietimme kesällä isäni 70-vuotis juhlia ja veljeni kihlattu teki upeat voileipäkakut sinne. Näistä sain idean tehdä voileipäkakun myös läksiäislahjaksi entisille työkavereilleni ja olikin hyvin toimiva idea.

                                                     7. Se Ei-niin-hohdokas muisto


Uskokaa tai älkää, mutta tämäkin oli haasteellinen keksiä. Viime vuoteni oli tosiaan melkolailla mukavan puoleinen, joten nämä pienet kolhut saavat sitten olla niitä ei niin kivoja muistoja.

                                                            8. Rakkaassa seurassa


Tällekin otsikolle olisi ollut useampi sovelias kuva, mutta päädyin tähän Stratovariuksen kuvaan Liedon Smugglerrockista. Olin siellä veljeni ja hänen kihlattunsa kanssa. Hyvää musaa ja vielä parempaa seuraa - voiko valittaa?

                                                         9. Suosikkikuva itsestä


Tähän ois voinu valita jonkun sellaisen missä yritän olla kovasti nätti ja ihana, mutta tää on oikeasti kuva joka saa mut nauramaan joka kerta. Otettu kahden yövuoron jälkeen ennen viimeistä vuoroa. Joskus elämä vaan on niin arkea, mutta sehän se on parasta -eikö?

                                                  10. Unohtumaton maisema


Lainaan tähän ystäväni ottamaa kuvaa paikasta nimeltä Rest and be thankfull. Mulla on näitä suosikki maisemia tässä maassa useampiakin, mutta tämä jotenkin tuo esiin sen mitä arvostan tässä maassa eniten. Parastahan tässä tietysti on se, että tänne pääsee melkolailla helposti aina vaan uudelleen.


Täytyy sanoa, että vuosi 2018 oli varsin myötämielinen minulle, joten kiitollisena jatkan tälle uudelle vuodelle ja toivon, että suunta olisi samanlainen. Oikein ihanaa vuotta 2019 myös sinulle, olkoon se juuri sellainen kuin toivot :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti