keskiviikko 4. huhtikuuta 2018

Taukoa nihkeilystä


Heipat pitkästä aikaa. Ei tunnu tämä kirjoittelun tahti yhtään kiihtyvän vaikka kovasti aina pohdin erilaisia tekstejä pitkin viikkoja.

Juhon kuva Dundeen junasillasta

Tämä vuosi on lähtenyt liikkeelle jotenkin nihkeästi kuten aikaisemmissa teksteissäkin olen sanonut. Tänä vuonna vaihteleva sää lukuisine talvineen (lumipäivineen) on vaikuttanut enemmän mielialaan kuin yleensä. Normisti sää ei juuri mun oloihin vaikuta, mutta tänä vuonna jostain syystä on sitten vaikuttanut. 

Kannattaa myös leikata hiukset niin näyttää
entistä paksummalta.. 
Olen myös huomannut itsessäni lieviä ikäkriisin merkkejä. Tai no tiedä kriisistä, mutta on tullut huomioitua miten aika kulkee ja ei tässä ainakaan nuoremmaksi olla muututtu. Kävin tuossa aiemmin keväällä näön tarkastuksessa ja niinhän siinä kävi, että lasit piti hankkia. Ja tämä oli/on kriisi! Ihan hirveää 13 vuoden lasittomuuden jälkeen palata taas laseihin ja niiden loputtomaan vaivallisuuteen. Ja joo - piilarit on työn alla, en vaan oo saanu aikaiseksi mennä liikkeeseen niitä tilaamaan. Silmien ikääntymisen myötä on tullut kiinnitettyä huomiota myös muun kropan rapistumiseen ja siihen miten olen onnistunut vesittämään hyvät aikomukset ja suunnitelmat omalla laiskuudellani. Huoh, sitä elämää tämäkin lienee mutta silti.


Onneksi moiset nihkeilyt katkesi kuin seinään kun tuli lomaviikko ja sen mukana vieraita niin Suomesta kuin täältä Skoteistakin. Musta on aina ihan mielettömän ihanaa saada vieraita Suomesta. Jotenkin vieraiden käyminen katkaisee oman arjen ja auttaa ihastumaan tähän maahan aina vaan uudelleen. Tällä kertaa sää ei oikein suosinut kuin yhtenä päivänä, mutta onneksi se aurinkoinen päivä osui road trip-päivään ja saatiin taas kerran ajella upeissa maisemissa ympäri Skotteja. Tämän tekstin maisema kuvat onkin Juhon ottamia, ihanaa saada kerrankin ihan oikeita kuvia tuolta ajelulta :) 

Loch Earn



Suomi-vieraiden jatkettua matkaansa kaveri Glasgowsta saapui tutustumaan Dundeeseen. Vettä satoi vaakatasossa suurimman osan päivistä, joten tutustumiset keskittyi melko pitkälti pubi-kahvila-ravintola linjalle. Mutta olihan ihanaa juoruta kunnolla ja avautua mieltä painavista fiiliksistä. Ollaan molemmat asuttu täällä pari vuotta ja edetään melko samoissa fiiliksissä maahan sopeutumisprosessissa vaikka vähän erilaiset elämän tilanteet onkin. 

Dundee kun ei sada vettä. Laskuvesiaikaan Tay joki on aika tyhjä.

Tiistaina kaverin hypättyä bussiin päätin mennä elokuviin. Minähän hankin itselleni kuukausi jäsenyyden paikalliseen isoon leffaketjuun, jolla siis kuukausimaksua vastaan voin käydä leffassa niin paljon kun mieli tekee. Olin jo etukäteen sopinut parin kaverin kanssa iltaleffailun, joten päätin käydä katsomassa vielä yhden toisen leffan ennen sitä illan leffaa. Leffaksi valkkautui Peter Rabbit ( petteri kaniini? ), joka on siis Beatrix Potterin satuun pohjautuva tarina. Leffa oli hyvä valinta, suosittelen muillekin. Illan leffa Ready Player One, ei sen sijaan juuri hetkauttanut. Katsottava, mutta aika-ajoin tylsän puoleinen.

Näimpä ollaan sitten taas arjen kynnyksellä, yövuorot odottaa tänään illalla. Ulkona sataa taas vettä, mutta mieli on siitä huolimatta aikas hyvä. Hyvän loman ja ihanien vieraiden jäljiltä on helppo olla onnellinen.

Rest and be Thankfull

2 kommenttia:

  1. Kiva kuulla sun kuulumisia taas. Itsekin oon taas aika täpinöissäni, tänä aamuna just ostin lentoliput ja varailin majoituksia, muutama hupsu viikko ja Skotlanti täältä tullaan!! On ollutkin niin kova talvi että järki lähtee,meilläpäin Suomea on vielä metri lunta...Rest and be thankfull, huikee paikka. Ehdottomasti yksi komeimmista maisemista mitä olen maassa nähnyt, ja niitähän jo riittää.

    -anne-

    VastaaPoista
  2. Hei Anne, kiva kun kävit taas. Tuo on ihana tunne kun on liput taskussa ja jotain kivaa mitä odottaa. Rest and be thankfull on kyllä ihana ja tosiaan niitä huikeita paikkoja kyllä riittää. Ja hyvä niin, onpahan aina lisää kolkkia tutkittavana :)

    VastaaPoista