maanantai 18. syyskuuta 2017

Viikon kiitollisuus haaste


Luen enemmän ja vähemmän säännöllisesti muiden ulkosuomalaisten blogeja ja seuraan mielenkiinnolla niissä pyöriviä haasteita, etenkin silloin kun oma runosuoni on ehtynyt tai jostain syystä kirjoittaminen muuten vain tökkii. Meriannen mielessä nimistä blogia pitävä Lontoossa asuva bloggaajakollega ( ihan kuin kirjoittaisin oikein oikeaa blogia ) kirjoittaa mielenkiintoisia tekstejä ja monesta tekstistä löydän itsellekkin tärkeitä ajatuksia, vaikka elämämme kovin erilaiset ovatkin. Tällä kertaa tärkeänä asiana vastaan hyppäsi arkipäivän kiitollisuus ja kun asia haasteena esitettiin niin tottahan minäkin lähdin haasteeseen mukaan.

Haasteen ajatuksena oli siis kirjata jokaiselle viikonpäivälle asia mistä on kyseisenä päivänä ollut kiitollinen. Ja näistä olin siis kiitollinen viimeviikolla.

Maanantai: Ensimmäinen työpäivä loman jälkeen toi mieleen, miten kiitollinen olen ihanista kollegoista, joihin olen saanut täällä tutustua. Lomalta paluu ei ole kovinkaan raskas, jos työpäivän saa ihanien ihmisten kanssa. Ilman näitä kollegoja nämä puolitoista vuotta olisivat olleet kovin paljon raskaammat.

Tiistai: Työvuoron jälkeen kotiin kävellessä tajusin päivän kiitollisuuden aiheen olevan melkoisen arkinen. Olin puhtaasti kiitollinen siitä, että kohdalle sattui osumaan nro 2b skotlannin viidestä eri vesisade asteesta. Näin sateen ja tunsin sen kasvoillani, mutta en juurikaan kastunut ja kotiin päästessä vaatteista ei juuri huomannut, että olisi satanut. Joskus pienikin asia saa aikaan paljon kiitosta.

Keskiviikko: Heräsin aamulla siihen, että molemmat kissat nukkuivat kanssani. Nuorempi peiton alla, tiiviisti polvitaipeeseen kietoutuneena ja vanhempi peiton päällä nilkkojen mutkaan kerälle painuneena. Aina kun tulen kotiin molemmat kiirehtivät minua vastaan ja tuttuun tapaan pitävät minulle seuraa niin vessa-asioissa, tiskatessa kuin sohvalla lojuessakin. On vaikea kuvitella millaista elämäni olisi täällä ilman näitä kahta, joten ei ole kovinkaan vaikea olla kiitollinen siitä rakkaudesta ja kumppanuudesta mitä minun pieni perheeni pitää sisällään.















Torstai: Kiireinen työpäivä ja hirveä väsymys. Siitä huolimatta osaan olla kovasti kiitollinen kiireestä töissä. Täällä jos töissä ei ole kiirettä, on usein kohtalona joutua jollekkin täysin random osastolle kiireavuksi ja se tuottaa minulle edelleen vatsahaavan / harmaita hiuksia / kevyttä sarvea otsaan / tms, valitse itse sopivin. Siihen on syynsä miksi koen olevani tehohoitaja ja osastotyöskentelyn "ilot" on melko kärjessä sillä listalla...

Perjantai:  Vapaan viikonlopun aluksi lähdin ystäväni ja hänen miehensä kanssa Bordersseille, missä miehen vanhemmat asuvat. Vanhemmat osoittautuivat aivan ihaniksi ihmisiksi ja sen myötä jäin pohtimaan muita uusia ihmisiä joita olen elämääni viimeaikoina saanut. Koen, että on iso rikkaus tavata uusia ihmisiä ja heidän tapansa kulkea tätä elämää, jäivät he sitten kulkemaan rinnalleni vain hetkiseksi tai sitten pidemmäksi aikaa. 

Lauantai: Lähdimme koko pesueen kanssa tekemään pienen päiväkävelyn Innerleithenin upeissa maisemissa. Erittäin isolla puuskuttamisella ja ihan kelpo annoksella hikeä tuotetun kiipeämisen jälkeen silmien eteen avautuma maisema sai mielen täyttymään kiitollisuudella siitä, että saan nähdä näitä mielettömän upeita maisemia ja ymmärrän vielä niiden olevan mahtavia. Olen mielestäni aina osannut arvostaa luonnon kauneutta kun sitä olen nähnyt, mutta jotenkin koen "herkistyneeni" täällä ihan uudella tavalla katsomaan luonnon tarjoamia mahtavuuksia ja jotenkin osaan arvostaa myös sitä kotosuomen maisemakuvaa ihan erilailla. 


Sunnuntai: Hivenen raskaahkon viikonlopun jäljiltä kotiin palatessa olin isosti kiitollinen siitä, että minulla on koti jossa aidosti tuntuu kodilta ja missä minulla on hyvä olla ja levätä. Minusta edellinenkään asunto ei ollut hassumpi ( kuka nyt pienistä katon romahteluista jaksaa välittää), mutta tässä asunnossa tuntuu ihan eri tavalla kodilta: hyvältä ja turvalliselta paikalta olla ja elää. Ja se on paljon se, muistan hyvin vuosi takaperin pohtineeni tuntuisiko missään enää oikeasti kodilta - nyt voin vastata: kyllä tuntuu.





Siinäpä se viikko sitten olikin. Jotenkin olen joutunut huomaamaan, että nykyään aika lentää kauhean kovaa vauhtia - mistä lie sellainen hoppu sillekin tullut.

Mutta sellainen oli minun kiitollinen viikkoni, ihanan helposti löytyy aihetta kiitollisuuteen. Mistä sinä olet kiitollinen?






Tyyppi tossa oikealla oli niin leuhka, et pakko oli laittaa näytille :D

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Agnusta ympäri


Vietin kuun vaihteen mukavasti parin viikon kesälomaa viettäen. Näin viimeisenä lomapäivän iltana on mukava kerrata kulunutta lomaa ja nähtyjä maisemia (ja yrittää viimeiseen asti välttää tiedostamasta sitä, että huomenna on taas mentävä töihin).

Elokuun toiseksi viimeinen päivä päätti olla melkoisen kaunis ja niimpä päätin kaverin kanssa, että pieni kierros ympäri Agnusta eli niin sanottuja lähiseutuja voisi olla paikallaan. Niimpä jälleen autoklubin auto alle ja menoksi. 

Ensimmäiseksi stopiksi valkkasimme Lunan Bay:n, joka on tunnettu upeasta rannastaan ja ulkoilu reiteistään. Alueella on myös Red Castle nimiset rauniot. Paikka löytyy Dundeesta noin 50min ajomatkan päästä itään/koilliseen ja itse rantaan ajetaan pihatietyyppisiä teitä viimeiset kilometrit. Mutta voi veljet, mitkä maisemat sieltä taas löydettiin. Mikä tätä maata vaivaa, kun kaikkialla on niin mielettömän upeaa vai onko se vaan mun silmissä sellainen :D

Tie Lunan Baylle


Huomatkaa upea taivas - täälläkin paistaa aurinko ja taivas on sinivalkoinen <3

Red Castle





Näitä ällötyksiä löytyi rannalta useampi kappale. Kaveri kuittasi, että niin huomaa olevansa hoitajan kanssa liikkeellä kun ääneen pohdiskelin et onko nää jotain valaan istukoita vai mitä :D Minkäs sitä luonnolleen voi..

Oletan, että oikeasti nää luuli olevansa jotain meduusa tyylisiä tyyppejä..
Polku rannalta parkkipaikalle



Lunan Baystä päätimme jatkaa samaan suuntaan (itä/koillinen) ja otimme seuraavaksi kohteeksi pienen kylän nimeltä Catterline, jossa erään skotlantiopaskirjasen mukaan olisi käymisen arvoinen ravintola. Päästiin korkeintaan kilometrin päähän, yhden mäen nyppylän päälle kun oli taas aivan pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva, ihan vaan koska maisema.



Eikö oo karmeeta. Yritä nyt täällä sit asua ja elää... (arvatkaa mikä valinnan vaikeus, mistä kaikkialta se talo sit ostetaan ko lotosta jysähtää.. pitää varmaan alkaa lotota..)

Noniin - asiaan... Catterline on noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Dundeesta ja noin 40min ajomatkan päässä Lunan Baysta oleva pieni kylä, mikä käytännössä käsittää noin kolme taloa rivissä. Jälleen kerran ajeltiin siis jonkun pihatien levyistä tietä, joka täkäläiseen tapaan oli luonnollisesti asfaltoitu, päästäksemme etsimämme ravintolan pihaan. Ja jälleen kerran päästiin kokemaan kevyt yliannostus ylettömän upeita maisemia. Ravintola sijaitsee rivitalotyyppisten talojen yhdessä päädyssä ja loput talosta on siis normi asuntoja, joista osa ilmeisesti ympärivuotisessa käytössä, osa mökkityyppisessä käytössä. Talot on rakennettu korkealle rantatöyräälle ja talojen editse kulki pieni polku mitä pitkin pääsi kulkemaan rantatöyrästä päästä päähän. Koko polun matkan oli istutettu mitä ihanimpia kukkasia ja laitettu penkkejä mihin voi istahtaa ihailemaan luontoa. Kaikkialla oli hiljaista ja aurinko lämmitti ihanasti ja kukkaset tuoksui - pala taivasta.







Ravintola missä syötiin on nimeltään The Creel Inn, ja jos vaan ootte suunnilla, niin käykää ihmeessä syömässä. Paikka tarjoaa lähiruokaa alueelta, tarjoten tuoretta ruokaa mereltä ja maalta hyvän viini ja viski valikoiman kera. Ei vissiin tarvii erikseen enää sanoa, et maisemat ikkunasta on ihan kelvolliset.

Seuraava kohde oli pelkkää hyvää tuuria. Syötyämme oikein kelvolliset ateriat Creel Innissä istuimme autoon ajatuksella "mitäs sitten". Sattumalta eräässä mukana olleessa kartassa oli kaksi merkittyä kohdetta statuksella "interesting place to see" ja koska toinen niistä oli meille kummallekin entuudestaan tuttu Dunnottar Castle, päädyimme toiseen kohteeseen nimeltä Fowlsheugh nature reserve, joka sijaitsi noin kivenheiton päässä Catterlinesta. Niimpä suuntima otettiin kohteeseen, jota kumpikaan meistä ei edes yrittänyt lausua ääneen.

Matkalla sinne näimme meille kovin erikoisen näköisiä lehmiä ja kaikesta päätellen mekin olimme kovin erikoisia heille - ainakin sen verran ihmeissään ne meitä tuijotti.

Moi mä oon Domino, ja nää kaks on vaan homeessa..
Tällä kertaa tuuri oli kyllä meidän puolella. Vaikeasti lausuttava paikka osottautui pieneksi niemen nokaksi, mistä löytyi muutama skandinaavityylinen puu( ! )talo ja pari perinteistä taloa ja ylläri ylläri, tosi kivat maisemat. Vai mitä sanotte..