keskiviikko 22. kesäkuuta 2022

Ja sitten onkin jo kesä!

 Mulla näyttää tämä blogiin kirjoitus tahti vain hidastuvan ja hidastuvan, mutta ihan vielä en ole valmis kokonaan lopettamaan tätä satunnaista riipustelua niin  täälläpä taas ollaan!


Vesi sateet jatkui aika lailla koko maaliskuunkin ja vasta huhtikuussa alkoi tulla oikeaa kevään tuntua. Aika meni melkolailla pitkälti uuden työn opettelun merkeissä, niin paljon on asioita joita tapahtuu sen arkisen tohinan takana piilossa, joita ei siinä petipaikalla sairaanhoitajana ollessa edes osaa miettiä. Aikalailla on suomitytön aivot saanut tehdä töitä, että pysyy matkassa. Onneksi meillä on niin käsittämättömän hyvä tiimi ja etenkin meidän vastaavat lääkärit osaa todella hyvin huomioida, koska on aika vihreä vuorovastaava puikoissa niin mukauttavat omia toimintojaan sen mukaan, että yksikkö on hyvin tuettu. Iso käsi heille.



Huhtikuun lopussa oli kevään isoin asia kun veli ja äiti saapuivat tänne. Veli kävi vain pikaisesti kääntymässä viikonlopun verran ja äiti jäi sitten tänne mun kanssa vähän pidemmäksi aikaa. Ja sitten tietty melkolailla heti toukokuun alussa iski nää "vain Päivin kanssa jutut" päälle. Eli ensin tietty iski korona - meille molemmille. Siinäpä sitten istuttiin vajaa kolme viikkoa sisätiloissa ja kudottiin sukkia. Äiti teki yhtä ja samaa paria kun aina oli muka jotain vikaa, ja minä tein sitten 5 parit sukkia valmiiksi. Osan alusta asti, osasta puuttui toinen sukka ja yhteen fiksasin vain varren. Sitten loppui kiinnostus ja nyt tuo kuudes setti odottaa toisen sukan valmistumiseen tarvittavaa motivaatiota.


Muuten ihan kiva mut tommonen tirppa eksyi keskelle kuvaa, mikä ajoitus..



Korona kun helppasi ja päästiin vihdoin vähän liikkeellekkin äiti meni ja heittäytyi sormi edellä kenttään ja sormi 90 asteen kulmassa väärään suuntaan. Onneksi sairaanhoitaja oli paikalla ja sormi pikapikaa taas normi asennossaan ja potilas kärrätty kotiin vetämään henkeä. Näinhän mä suunnitelinkin toisen loman sujuvan..

Ollaan kuitenkin päästy ongelmista yli ja käyty aika kivoilla kävelyillä aina sään salliessa ja käytiinpä yhdellä yönyli reissullakin tuolla ylämailla päin. Sieltä tuliaisina oli kotipuutarhaan yksi sormustinkukka mikä ihan väkisin halusi lähteä meidän mukaan äidin avittamana - mitään vähempää en äidiltä odottanutkaan. Äiti on ollut ahkerana kissa vahtina ja puutarhan hoitajana sillä aikaa kun itse olen ollut töissä.




Tää kotinurkilta löytyvä pikku putous on kyllä mun lemppari- aina vaan

Nyt on onneksi kuitenkin kesän paras hetki lähestymässä, aivan oikein - kesäloma! Perjantaina on tarkoitus suunnata kohti Suomea ja nauttia kesästä. Hivenen hirvittää tuleva lento, edellinenkään ei mennyt ihan nappiin ja nyt lentoyhtiö varoittelee Amsterdamin olevan varsin ruuhkaissa kun siellä on lakkoa ja muuta - joten nähtäväksi jää minne me päädytään ja millä aikataululla.

 

Ihanaa kesää kaikille ja palataan taas kun muistetaan! 

Kaikki tämän postauksen kuvat on mun ja äipän seikkailuilta. Paitsi viimeinen, se on takapihalta :D

perjantai 25. helmikuuta 2022

Melkein voisi olla jo kevät

Hei taasen! Olen selkeästi tulossa vanhaksi kun tuntuu, että aika ei pysy lainkaan hallussa ja viikot ja kuukaudet vaan vilisee silmissä. Talvi tuli ja vuoden vaihde meni niin, ettei oikein mukaan ehtinyt. Joulukuussa oli mukava visiitti kotoSuomessa, ihana oli nähdä perhettä ja ystäviä vailla kiirettä. Ja sitten täällä meillä alkoi se perinteinen talvi: sataa vettä ja tuulee. Ja kuulkaa sitä vettä on tullut tammikuun lopusta lähtien aivan jatkuvasti. Tuntuu, että helmikuussa ei muuta ole ollutkaan kuin vesisadetta tai myrskyä ja vesisadetta. Väliin vähän lunta ja sitten taas vesisadetta.
Näitä tärähtäneitä "kävelyllä sateessa" kuvia on kännykkä täynnä :D

Elämä onneksi jatkuu sateesta huolimatta. Uusi työnkuva alkoi tammikuun alkupuolella. Yksikön kiireistä ja sairaspoissaoloista johtuen sain kunnon "suoraan syväänpäähän" startin kun ensimmäiset pari vuoroa uudessa roolissa sain vetää ihan itsekseni kun ei ollutkaan sitä ajateltua tukihenkilöä paikalla. Niistä onneksi selvittiin ja sen jälkeen onkin ollut kiva tehdä vuoroja kun aina on ollut joku kokeneempi avittamassa ja katsomassa perään. Paljon on uutta opittavaa ja välillä vähän liikaakin, mutta ilo on ollut myös huomata miten vuosien varrella hankittu kokemus kantaa ja auttaa eteenpäin näin uudessakin roolissa. Penny toimii edelleen viikkojeni ilostuttajana ja luonnollisena keinona purkaa stressiä. Vaikka talvi on jatkuvine sateineen ollut todella pitkä ja välillä motivaation löytyminen sateessa ulkoiluun on ollut kovilla niin Pennyn kanssa sekin tuntuu sujuvan paremmin. En edelleenkään voi uskoa millainen tuuri mulla kävi Pennyn kanssa ja kun omistajakin on vielä niin mukava ja joustava, ei voi olla kuin kiitollinen tästäkin tuurista.
Koska talvi..





Valon lisääntyessä tässä helmikuussa on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut tulla kevättä näkyviin ja se tuntuu myös mielialassa. Mun pikkuinen takapihani on alkanut virittäytyä kevääseen puskemalla pienen pieniä krookuksia ja tulppaanin alkuja näkyviin ja ne tuntuu kasvavan silmissä. Paitsi krookuksen varret tuntuu päätyvän enemmän tai vähemmän Siirin suuhun ja jotenkin aina vähän kirpaisee sielusta kun terassilta löytyy taas uusi katkennut kertaalleen oksennettu krookuksen nuppu.. Myös esikko kukkii täyttä päätä välillä vierailevista lumisateista huolimatta. Kevät myrskyt riepotti mun aitojen näkösuojat aika railakkaasti tässä parin viikon ajan ja yksi rymyäminen vei terassista yhden kattopaneelin mennessään, joten mulla lienee ohjelmassa hieman pihapuuhia jahka kelit tästä hieman paranee ja amazonista tilatut pajuaidat saapuvat.


melkeen kuin kotona ois



Tämä hetki jäi mieleen pitkäksi aikaa, sielu lepää näissä.

Kun äippä kutoo ei Juuso pääse syliin, mutta kosketus on oltava

Joten tässäpä sitä taas ollaan, kevään alkutaipaleella ihmettelemässä, että mihinkäs se talvi taas menikään. Hullu maailma pyörii omilla kierteillään ja näin pienenä ihmisenä välillä hirvittää mihin tässä ollaan oikein menossa. Mutta päivä kerrallaan ja kohti valoa. Pidetään toisistamme huolta. Pysykää turvassa! (luonto kuvat Ness Glen nimiseltä kävelyreitiltä)

perjantai 26. marraskuuta 2021

Mihin tää syksy oikein hävisi??

Noniin.. Edellinen juttusarja jäi heinäkuussa sopivasti kesken kun tekniset ongelmat hyökkäsi niskaan. Vanha tietokone mikä oli reissussa mukana kieltäytyi yhteistyöstä reissun toisen päivän illalla ja tietenkin vasta sen jälkeen kun olin jo siirtänyt kuvat kännykästä koneelle. Joten loppuosa reissusta ei nyt sit vieläkään päässyt juttuun mukaan, koska kone on edelleen juntturassa ja kuvat sen sisällä. Reissu oli kuitenkin onnistunut ja jätti jälkeensä läjän hyviä muistoja.
Reissun jälkeen sattui facessa yhdessä hepparyhmässä silmiin ilmoitus vuokrattavasta hepasta ja laitoin kokeeksi omistajalle viestiä. No siinähän kävi sitten niin, että minä ja Penny aloitettiin yhteinen taival elokuun alussa. Penny on 9 vuotias Clydesdale tamma, jota käyn sitten liikutettelmassa tavalla tai toisella kolmisen kertaa viikossa sen kotitallilla. Penny on ollut kyllä sellainen elämän rikastuttaja niin monessa mielessä, että ei voi olla kuin kiitollinen, että toisemme löysimme. En edes muistanut miten paljon hevosia olen kaivannut ja miten iso osa se oli entistä elämää. Itsellä hevosen kanssa puuhaaminen toimii mainiosti työn vastapainona ja mahdollistaa sen hetkittäisen irtioton arjesta mitä parhaimmalla tavalla. Ja tulee oltua ulkonakin ihan eri tavalla kuin aiemmin. Pelkkää plussaa on siis hän.
Töissä elämä jatkuu samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Korona työllistää edelleen, mutta onneksi ei ihan niin valtavissa määrissä kuin edellisenä talvena. Oon aika ajoin käynyt aina työhaastatteluissa esimies asemaan tai muihin rooleihin ja aina on ollut kiitos, mutta ei kiitos vastauksena. Jokaisesta haastattelusta on saanut aina kuitenkin hyvää palautetta mihin panostaa ja kuinka edetä ja niimpä tänään tulikin vihdoin sitten se myöntävä vastaus ja puhelu joka päättyy onnen toivotuksiin. Jatkan siis edelleen samassa sairaalassa ja saman critical caren sisällä kuin ennenkin, mutta vuoden alusta sitten vuorovastaavan eli Nurse in Charge roolissa. Aikas jännää.
Syksy on ollut siis aika nopea ja yllättäen ollaankin jo liki joulukuuta. Itselle se tietää tänä vuonna parasta lahjaa, pääsen käymään kotona ihan kunnon reilun viikon mittaisen loman verran ja tämä vuosi onkin ensimmäinen sitten tänne muuton kun pääsen viettämään syntymäpäivääni koko perheen kanssa. Kaikki tämän jutun kuvat on omia otoksia kaiken maailman reissuilta mitä on sattunut syksyn aikana tekemään. Mitään asiaa ei siis ollut, mutta hengissä ollaan edelleen :D Pysykäähän turvassa!

keskiviikko 14. heinäkuuta 2021

North Coast 500 eka osa

Tänään pääsin oikeen asiaan. Starttasin Nairn:sta maittavan aamiaisen jälkeen aika lailla tasan aamu kahdeksalta kohti Wickiä. Ajettavaa siis noin vajaa 200 kilsaa ja navi ystävällisesti kertoi että reipas 2.5h voi olettaa matkaan kuluvan. Ensimmäisenä kohteena oli siis Wickin pohjoispuolella sijaitsevan Castle Sinclairin rauniot sekä samalla kulmalla sijaitseva Noss Head majakka, joka on nykyään yksityis käytössä. Kauhean kiva, että raunioita pääsi katsomaan myös sisäpuolelta, tätä en osannut odottaa- joten iloinen ylläri. Parkkipaikalta linnalle on muutama sata metriä, mutta tietysti harhaannuin houkuttavalle sivupolulle.. mutta aika jees maisemat kyllä.
y Kun rauniot oli nähty, siirryin lyhyen ajomatkan verran pohjoiseen. Suuntasin ensin Duncansby Head nimiselle majakalle. Majakka itsessään ei ollut juurikaan näkemisen arvoinen, etenkin kun sekin oli vierailijoilta suljettu, mutta sieltä pääsi ulkoilureitille, jonka maisemien ääreen oisin voinut jäädä hyvinkin pitkäksi aikaa. Etsin sieltä itselleni lampaan kakka vapaan paikan ja istuin syömässä vähän pientä evästä - ihan vaan koska voin.
Seuraavana kohteena oli John o'Groats mikä markkinoi itseään tien päänä. Ja joo, eipä sieltä edemmäksi pääse kuin lautalla joka vie Orkneylle. Siellä oli mun makuun liikaa ihmisiä, joten visiitti oli hyvin pikainen ( vessa ja turistikaupasta magneetti)
Sitten olikin aika löytää tämän mantereen pohjoisin kolkka, Dunnet Head. Meriusvaa/sumua tms oli sen verran, että maisemat jäi vähän hyhmyräisiksi mutta sielläkin oli sattumalta majakka. Hämmästyttävää. :D
Tässä kohti heräsin miettimään, että jaa niiin, pitikös mun olla jossain illalla ( esim majapaikassa) ja olikos mulla joku must paikkaikin vielä listalla ja mitäs tästä olikaan matkaa.. Että seuraava siirtymä olikin sitten reipas pari tuntinen yksikaistaista tietä, mitä itseasiassa oli ihan hauska ajaa. Nopeusrajoitus näilläkin teillä on huimat 60mailia/tunti (hullua!!) ja poliisinkin kanta on, että anna takaa tulevalle tilaa! No minä hurjastelin sen ainakin 40mailia tunnissa silloin kun uskalsin, mutta niin kiire ei koskaan ole, etteikö muutaman kuvan kerkeä nappaamaan..
Viimeinen must paikka oli tietenkin Smoo Cave, Durnessin kylässä. Luonnon muovaama onkalo, joka jäänyt paljaaksi veden poistuttua muutaman kymmenen metriä merelle päin ja jäätyä sinne. Kävellen pääsee kurkkaamaan pienen osan ja veneen kanssa on mahdollista käydä vähän sisempänäkin luolissa. Olin paikalla sen verran myöhään ettei veneily ollut mahdollista, mutta mä ja veneet ei oikein tulla juttuun, joten ei haitannut. Kun sain kiivettyä tuhannet rappuset takaisin ylös parkkipaikalle alkoi olla sen oloista, että kohta tulee vettä..
Niimpä viimeinen taival majapaikkaan taittui on/off sumusateessa ja hurjassa tuulessa. Mutta pakko oli ottaa vielä viimeinen napsu auton ikkunasta, sillä laskuvesi oli imenyt lahden pohjan täysin kuiviin. Huikeeta. Tulipa pitkä postaus, anteeksi! Halusin nämä paikat talteen niin voin sitten paremmalla ajalla tehdä tarkempia postauksia jos siltä tuntuu. Nyt kyllä mielellään laittaa pään tyynyyn. Huomiseen!