perjantai 15. helmikuuta 2019

Kevättä kohti


Hei taasen.

Blogi on ollut kovin hiljainen viime kuukaudet. Jonkunlainen kirjoituksen esto meni päälle ja en ole oikein päässyt siitä yli. Täällä ei ole tapahtunut arkisen elämän lisäksi juurikaan mitään ihmeitä ja tuntuu jotenkin hassulta kirjoitella vaan arkisia juttuja. Miksi minun arki kiinnostaisi ketään? Mutta sitten aattelin, että aloitin blogin aikanaan vähän sillä verukkeella, että toimisi sitten itselle päiväkirja tyyppisenä juttuna, joten ehkä joukkoon näitä arkisiakin jorinoita mahtuu.






Kuten sanoin, elämä on ollut melkolailla sitä arkea itseään. Töissä sujuu hyvin, työkaverit alkaa tulla tutuiksi ja uudet työkuviot samoin. Suuren sairaalan meininki ja sen valtavan vuosittaisen potilasmassan määrän huomaa myös meidän osaston toiminnassa, meillä on ilahduttavan paljon erilaisia potilasryhmiä, joten työvuorotkin ovat ilahduttavan erilaisia. Olen tyytyväinen, että vaihdoin työpaikkaa. Tuntuu, että työasiat on nyt kunnossa.

Vapailla aika on mennyt kotia laittaessa - alkaa pikkuhiljaa olla jo oman näköistä ja tuntuista, uusiin nurkkiin tutustuessa - Glasgow alkaa pikkuhiljaa viedä mua mennessään ja tämä Renfrewkin alkaa tuntua kotoisalta. Aikaa on kulunut myös sukkaprojektien parissa, osallistun jälleen tänä vuonna Sukka Finlandiaan entisten suomi-työkamujen kanssa - joten puikkoja on tullut heiluteltua jonkun verran.












Tänään mulla oli yksi arkivapaa ja heräsin ihanaan aurinkoiseen päivään. Koska ilma oli upea, päätin vähän käydä käppäilemässä joen suunnalla, missä en ole aiemmin käynyt lainkaan. Ilokseni löysin parikin hyvää juttua hiiviskelyjeni lomassa. Glasgown ja lähialueiden läpi virtaa Govan-joki ja myös Renfrew on melkolailla liki jokea. Mulla meni tänään ehkä 10min rantaan, josta yllärinä löytyi lossi joka kulkee joen yli. Tämä mahdollistaa mulle siis uusia tutkimusmatkoja joen toiselle puolelle melkoisen vaivattomasti :) Tuosta kohti rantaa ei valitettavasti päässyt jokea pitkin yhtään pidemmälle, joten palasin takaisin toiselle sivukadulle joka näytti johtavan pidemmälle joen vartta. Sielläkin tuli ensimmäisenä vain teollisuus alue vastaan, mutta sattumalta näin miten joku koiran ulkoiluttaja tuli pieneltä sivukujalta koiransa kanssa. No meikäläinen tietty heti uteliaana katsomaan, että minne sieltä pääsee ja voi sitä ihmettä kun tajusin, että sieltä pääsi kävelyreitille joka kulki oikeastaan koko matkan joen vartta pitkin ja kiersi koko Renfrewn tämänpuolisen kyläalueen. 



Kylläpä sielu lepäsi reittiä kävellessä. Joen mutkissa näyttää asuvan monenlaisia lintuja: näin ainakin haikaroita, joutsenia, sorsia, lokkeja, sotkia ja jotain muita sukeltavia tirppoja sekä lukuisia kuivanmaan pikkulintuja jotka sirpattivat puissa ja pusikoissa. Tänään oli poikkeuksellinen päivä, sillä oli melkolailla tuuletonta jokapuolella, joten aurinko lämmitti ihanasti ja aurinkolasit fiksu valinta olla mukana. Sain melkolailla kävellä itsekseni, muutamaa vanhempaa herrasmiestä lukuunottamatta, joiden kanssa yhdessä ihasteltiin päivän upeutta. Reitti päättyi sen verran itselle vieraalle alueelle, että jouduin googlemapsin avulla tarkistamaan missä olen, mutta nopeasti pääsin kartalle ja löysin reittini kotiin.




Upea aurinkoinen päivä, rannassa kasvavat narsissit, jotka olivat melkein valmiita nuppujen tekoon sekä naapuripihoilla kasvavat lumikellot herättivät minut ja vihdoin ymmärsin, että talvi täällä alkaa olla pikkuhiljaa ohi ja kevät on ihan nurkilla. Ompa mukavaa. Toivotankin ihanaa kevään odottelua kaikille, jotka tätä eksyvät lukemaan! 

tiistai 1. tammikuuta 2019

Vuosi 2018 kuvina


Ihanaa uutta vuotta ihmiset! Sinne meni edellinen vuosi ja uusi on juuri ja juuri päässyt alkuun. Yleensä en juuri tällaisia koosteita tee, mutta Muuttolinnun omaan blogiinsa tekemä kuvakooste hänen vuodestaan oli niin kiva, että päätin itsekin hieman kerrata omaa kulunutta vuottani. Ideana on siis kerätä omasta vuodesta otsikoiden alle sopivin kuva. Miltä sinun vuotesi näyttäisi kuvina?

                                                 1. Vuoden suosikki 



Valitsin pitkän pohdinnan jälkeen tämän vuoteni suosikiksi. Tästä kuvasta tulee paljon hyviä muistoja mieleen viime kesältä, reissutani Suomeen, ystävistäni, perheestäni .. Tarvinneeko selittää enempää.

                                                 2. Arjen luksusta


Valitsin tähän kuvan Dunnottar Castlesta. Se edustaa minulle niitä ihania reissuja ympäri Skotlantia, joita olen saanut tehdä vuoden aikana ystävieni kanssa. On aikamoista arjen luksusta asua maassa, missä kauniita paikkoja riittää ja niitä on helppo nähdä myös ihan arkena.

                                                   3. Kesäkuva


Viime kesä oli täällä lämpimin 38 vuoteen ja sää helli myös kun kävimme vähän isommalla "suomiporukalla" visiitin Loch Taylla. Näitä tämän tapaisia hetkiä toivon myös tälle vuodelle. 

                                                            4. Ihana majapaikka


Tämä raapimispuu on ollut ehdottomasti vuoden paras ostos. Juuso on edelleen onnensa kukkuloilla jokainen kerta kun Siiri suostuu jakamaan ylätasanteen ja päästää Juuson nukkumaan viereensä. Yhteiset hetket ovat vieläkin kohtuu harvinaisia ja molemmat nukkuvat pääsääntöisesti enemmän yksin pusseissa, mutta yhteisnukkumista tapahtuu nyt huomattavasti useammin kuin vanhan puun aikaan ja uskon, että tämän myötä molemmat kissat voivat hieman entistä paremmin kanssani.

                                                     5. Hauska muisto



Tämä kuva ei ollut vaikea. Viimevuoden yksi ihan ehdottomasti isoimmista ja hauskimmista muistoista on reissu Blackstones Clydesdales tallille ratsastamaan ihka aidoilla tupsujaloilla. Mieletön kokemus, etenkin pitkän ratsastustauon jälkeen. Tänne on ehdottomasti päästävä uudelleen.

                                                        6. Herkullinen hetki




Vietimme kesällä isäni 70-vuotis juhlia ja veljeni kihlattu teki upeat voileipäkakut sinne. Näistä sain idean tehdä voileipäkakun myös läksiäislahjaksi entisille työkavereilleni ja olikin hyvin toimiva idea.

                                                     7. Se Ei-niin-hohdokas muisto


Uskokaa tai älkää, mutta tämäkin oli haasteellinen keksiä. Viime vuoteni oli tosiaan melkolailla mukavan puoleinen, joten nämä pienet kolhut saavat sitten olla niitä ei niin kivoja muistoja.

                                                            8. Rakkaassa seurassa


Tällekin otsikolle olisi ollut useampi sovelias kuva, mutta päädyin tähän Stratovariuksen kuvaan Liedon Smugglerrockista. Olin siellä veljeni ja hänen kihlattunsa kanssa. Hyvää musaa ja vielä parempaa seuraa - voiko valittaa?

                                                         9. Suosikkikuva itsestä


Tähän ois voinu valita jonkun sellaisen missä yritän olla kovasti nätti ja ihana, mutta tää on oikeasti kuva joka saa mut nauramaan joka kerta. Otettu kahden yövuoron jälkeen ennen viimeistä vuoroa. Joskus elämä vaan on niin arkea, mutta sehän se on parasta -eikö?

                                                  10. Unohtumaton maisema


Lainaan tähän ystäväni ottamaa kuvaa paikasta nimeltä Rest and be thankfull. Mulla on näitä suosikki maisemia tässä maassa useampiakin, mutta tämä jotenkin tuo esiin sen mitä arvostan tässä maassa eniten. Parastahan tässä tietysti on se, että tänne pääsee melkolailla helposti aina vaan uudelleen.


Täytyy sanoa, että vuosi 2018 oli varsin myötämielinen minulle, joten kiitollisena jatkan tälle uudelle vuodelle ja toivon, että suunta olisi samanlainen. Oikein ihanaa vuotta 2019 myös sinulle, olkoon se juuri sellainen kuin toivot :)

maanantai 17. joulukuuta 2018

Joulun odotusta ja salaista pukkia


Hei pitkästä aikaa! Taidan toistaa hivenen itseäni kun totean, että kylläpä viikot taas vilisee silmissä ja seinäkalenteristakin loppui sivut ihan yllättäen. On vaikea uskoa, että taas kerran vuosi lähenee loppuaan ja olen siitä yllättynyt.

Uusi työ ja koti, ja tutustuminen tähän kaikkeen on vienyt niin huomioni, ettei lähestyvään jouluun ole oikein tullut kiinnitettyä huomiota samaan tapaan kuin yleensä. Joulu on minulle kaikista mieluisin pyhä vuodesta, mutta tänä vuonna en ole oikein jaksanut paneutua asiaan. Viime joulun vietin perheen parissa ja tiesin, että tämän joulun olisin siis töissä/täällä niin ehkä siksikin tänä vuonna joulumielen löytyminen on ollut vähän hakusessa. 

Seuraan enemmän ja vähemmän intensiivisesti useampaa ulkosuomalaista blogia ja tänä vuonna Lintu maailmalla - blogia pitävä Linda innostui organisoimaan bloggareitten Secret Santa:n johon onnekseni tajusin liittyä mukaan. Ideana oli lähettää oman maan joulusta kertovia asioita omalle Secret Santa - ihmiselle ja samalla vähän tutustua paremmin toisiimme tutustumalla toistemme blogeihin. Ja oi sitä tunnetta, kun jännittävä paketti viimein saapui kotiin. Olin niin malttamaton, että avasin pakettini jo tänään. Paketista löytyi ihania pikku paketteja äärettömän suloisine pakettikortteineen, sekä kirje, joka paljasti pakettini tulevan Etelä-Saksasta.





Lähettäjäksi paljastui Kati, joka kirjoittelee blogiaan Suomalainen im Allgäu pienestä alppikylästä käsin. Katin kirjoittama kirje oli hirmuisen ihana ja sai minulle aikaan ihanan joulukutinan. Oli ihanaa saada oikea kirje, ihan paperilla - en muista koska viimeksi olisin sellaista lukenut, saati kirjoittanut. Päätin heti kirjettä lukiessa lähettää ensi vuonna muutaman kirjeen itsekin - niin hyvältä tuntui lukea oikeaa kirjettä. Kirjeestä paljastui, että saksalaisilla on lähes samanlaiset jouluruoka perinteet kuin skotlantilaisillakin, eli ei juuri perinteitä vaan syödään tavallisia juhlaruokia joita syödään ympäri vuoden, tai sitten ihan mitä sattuu mieli tekemään. Skottilaiseen tapaan myös saksasta löytyy kuitenkin ne tietyt jouluherkut mitä joka joulun aikaan lähes kaikialla tarjolla. Noista ihanan näköisistä herkuista sain sitten minäkin osani Katin pikku pakettien myötä, niitä meinaan maistella sitten joulupäivänä yövuorosta toivuttuani. Kauniin joulutähden ripustin eteisen käytävälle niin näen sen päivittäin ohi kulkiessani.



Kirjeessä Kati kertoi omien jouluperinteidensä olevan nykyään mukava sekoitus eri kulttuureja. Kirjeen myötä jäin miettimään omia perinteitäni vain todetakseni, että eipäs minulla oikeastaan olekkaan sellaisia. Rakastan jouluvaloja ja sellaiset minulla on aina ollut, ja on tietysti tänäkin vuonna, mutta muuten elämäni lähivuosina on ollut sen verran hupsistakeikkaaohhohettänäin -tyylistä, että enimmät perinteet on karisseet kyydistä :) Toisaalta joulun makumaailma on aina tuttu, juuri tänään sain ystävältäni lanttulaatikoita, jääkaapissa torttutaikina odottaa käsittelyä ja aikomuksena on poiketa Ikeaan hakemaan piparitaikina. Siinähän sitä onkin jo tärkeimmät :)

Huomatkaa sohvalla joulukaverini Pete Polo..


maustehylly joulupuvussaan..


Iso kiitos Kati kirjeestä ja lahjoista, lämmittivät mieltä todella. Toivottavasti oma pakettisi on yhtä ihana, mistä ikinä se sinulle saapuukaan!

Tätä kirjoittaessa sivupöydällä on joulukalenteri kynttilä palanut tämän päivän osalta loppuun. Kynttilä alkaa olla kovin lyhyt, joulu on todella lähellä. Tämä viikko on mulle työntäyteinen, neljä työvuoroa odottaa huomisesta alkaen tekijäänsä. Seuraavalla viikolla olenkin sitten töissä vain kaksi vuoroa, joten kovin isosti ei tarvitse valitella. 



Ihanaa joulunaikaa jokaiselle täällä vierailevalle, ihanaa, että olette käyneet ja lukeneet juttujani tänäkin vuonna. Olette rakkaita!







sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Me ollaan hengissä...


Huh, venähtipä taas tämä kirjoittelu ( tästä meinaa tulla tapa) , mutta täällä ollaan hengissä ja yhdessä koossa kaikki. Tuntuu, että viime postauksesta on ikuisuus ja sen tapahtumista valovuosia aikaa. 

Glasgown tunnus, Wellington statue ja liikennekolmiot



Tehtiin tosiaan kissojen kanssa lokakuun lopussa pieni maantieteellinen siirtymä ja siirryttiin itärannikolta tänne länsirannikolle - loputtoman vesisateen luvattuun maan osaan. Onneksi voin myöntää, että paistaa se aurinko täälläkin, ainakin välillä. Lopetin työt vanhassa työpaikassa perjantaina, tavaroiden muutto oli lauantaina ja sunnuntaina sitten siirryttiin kissojen kanssa. Maanantaina palasin Dundeehen sen verran, että päästin kokolattiamattojen pesijän sisälle ja luovutin avaimet kämpän omistajalle. Tiistaina sitten aloitinkin työt uudessa työpaikassa. Samana viikonloppuna sain kotoa kurjia uutisia, jotka hetken pisti miettimään joudunko lähtemään kesken kaiken kotiin, mutta onneksi ei sitten kuitenkaan. Melkoinen viikonvaihde jokatapauksessa. Huh.


Töissä menee mukavasti. Uusi työpaikka on siis Glasgowssa Queen Elisabethin yliopistollisessa sairaalassa aikuisten teholla. Visuaalisesti osasto muistuttaa kovasti Tyksin tehoa, mikä jotenkin antaa mulle heti sellaisen kotoisan olon. Duunikaverit on tosi mukavia ja pomokin ihan ok, joten ei voi valittaa. Ilmeisesti hekin on ihan tyytyväisiä meikäläiseen, sillä aiottu 4 viikon perehdytys päättyi heti viidennen työvuoron jälkeen ja sain siirtyä ns seuraavaan vaiheeseen eli itsenäiseen työskentelyyn nimetyn mentorin tuella ja keräilen nyt sitten iv-lupia itselleni. Toivottavasti ensi viikon loppuun mennessä sekin on hoidettu alta pois. Kovasti on tietty sitä uutta opeteltavaa, niinkuin uudessa duunissa aina, sillä kukin paikka tavallaan jne, mutta olen siis viihtynyt. Työmatkat taittuu toistaiseksi bussilla, noin vartti per suunta. Ajattelin keväällä katsoa josko pyöräily ois mun juttu, mutta siitä sitten myöhemmin.

Uusi koti on tosiaan Glasgown laidalla Renfrewssa. Oikeasti en siis asu Glasgowssa lainkaan vaan alue kuuluu Renfrewshireen, jonka ns keskus on Paisley. Mutta kun asia on käytännössä vähän sama kuin asuisi esim. Kaarinassa ja kun joku ei tiedä niin Turustahan sitä sit kuitenkin lähdetään suuntaa hakemaan. Bussilla täältä hurauttaa nopeimmillaan reilusssa 20minuutissa isoon cityyn ja hitaalla linjalla sitten sen 40 - 50min riippuen kuinka monta lähiötä nuohotaan läpi. Mulle tämä sopii loistavasti, sillä en edelleenkään halua asua isossa kaupungissa. 


Renfrewn pääkatu






Tornirakennus on Renfrewn Council house.. näyttävä mesta. 



Täältä Renfrewsta löytyy siis lähes kaikki palvelut. On kauppoja, pankkeja, ravinteleita, pikaruokaa, kouluja ja kirkkoja jne jne. Asun käytännössä ihan keskustassa, bussi pysäkki on alle 5min kävelyn päässä ja kuten lähin ruokakauppakin. Kuitenkin asuinkatu on ns sivukatu, joten alue on kuitenkin kohtuu rauhallinen. Talo on tavallinen kerrostalo, jossa mulla on ihan perus kaksio, täkäläisittäin tenement flat. Harmillisesti asun ylimmässä kerroksessa ja hissi ei kuulu kuvioon. Mutta kuntohan siinä vaan kasvaa.. tai jotain. Laitan kuvia sisältä sitten, kun saan kaiken silleen omasta mielestä kohdilleen. Täällä on vielä vähän asiat kesken, tauluja puuttuu seiniltä ja jääkaappikin on tulossa vasta ensi viikolla. Eilen hajosi lämmitysboileri, onneksi on ollut kohtuu lämmintä..

Kotikatu, mun koti tuolla oikealla punaisessa kerrostalossa kirkon jälkeen

keittiön ja makkarin ikkunasta näyttää tältä

tämäkin keittiöstä/ makkarista



Mutta me voidaan kaikki siis hyvin ja opetellaan täällä uusia kuvioita. Kissat on sopeutuneet ihan hienosti tahmean alun jälkeen. Aina välillä tulee yllätyksiä kuten esim. tänään kun säkkipillin soittaja esitti musisointiaan keskellä katua ( viereinen rakennus on kirkko ja tänään muistettiin ensimmäisen maailmansotaa, mikä on täällä todella iso juttu sillä skotteja kuoli enemmän kuin brittejä ja 100v on kulunut jne jne ) niin kissat oli pudottaa silmänsä moisen konsertin kuullessaan. Myös marraskuun mukanaan tuomat ilotulitukset on olleet kissoille epämieluisia, mutta päivä päivältä rennommin nekin osaa jo ottaa, joten hyvä tästä tulee.  Meidän suomikuoro reenaa kovasti joululauluja, meillä on joululaulu tapahtuma joulukuun alussa ja yhdet pikkujoulut sitten muutama viikko myöhemmin. Voitte uskoa, että nautin kun pääsen harjoituksiin niin paljon helpommin ja niiden jälkeen kotiin ilman, että täytyy matkustaa maan halki :D




Toivottavasti seuraava postaus tulee vähän nopsemmin, välillä tuntuu, että ei oikein oo mitään kerrottavaa ja joskus aiheita olisi vähän liikaakin. Koitan saada jotain järjestystä sekä kotiin että päähäni ja palaan taas asiaan. Olkaa kiltisti, olette rakkaita!