Melkein voisi olla jo kevät

Hei taasen! Olen selkeästi tulossa vanhaksi kun tuntuu, että aika ei pysy lainkaan hallussa ja viikot ja kuukaudet vaan vilisee silmissä. Talvi tuli ja vuoden vaihde meni niin, ettei oikein mukaan ehtinyt. Joulukuussa oli mukava visiitti kotoSuomessa, ihana oli nähdä perhettä ja ystäviä vailla kiirettä. Ja sitten täällä meillä alkoi se perinteinen talvi: sataa vettä ja tuulee. Ja kuulkaa sitä vettä on tullut tammikuun lopusta lähtien aivan jatkuvasti. Tuntuu, että helmikuussa ei muuta ole ollutkaan kuin vesisadetta tai myrskyä ja vesisadetta. Väliin vähän lunta ja sitten taas vesisadetta.

Näitä tärähtäneitä "kävelyllä sateessa" kuvia on kännykkä täynnä :D

Elämä onneksi jatkuu sateesta huolimatta. Uusi työnkuva alkoi tammikuun alkupuolella. Yksikön kiireistä ja sairaspoissaoloista johtuen sain kunnon "suoraan syväänpäähän" startin kun ensimmäiset pari vuoroa uudessa roolissa sain vetää ihan itsekseni kun ei ollutkaan sitä ajateltua tukihenkilöä paikalla. Niistä onneksi selvittiin ja sen jälkeen onkin ollut kiva tehdä vuoroja kun aina on ollut joku kokeneempi avittamassa ja katsomassa perään. Paljon on uutta opittavaa ja välillä vähän liikaakin, mutta ilo on ollut myös huomata miten vuosien varrella hankittu kokemus kantaa ja auttaa eteenpäin näin uudessakin roolissa. Penny toimii edelleen viikkojeni ilostuttajana ja luonnollisena keinona purkaa stressiä. Vaikka talvi on jatkuvine sateineen ollut todella pitkä ja välillä motivaation löytyminen sateessa ulkoiluun on ollut kovilla niin Pennyn kanssa sekin tuntuu sujuvan paremmin. En edelleenkään voi uskoa millainen tuuri mulla kävi Pennyn kanssa ja kun omistajakin on vielä niin mukava ja joustava, ei voi olla kuin kiitollinen tästäkin tuurista.

Koska talvi..

Valon lisääntyessä tässä helmikuussa on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut tulla kevättä näkyviin ja se tuntuu myös mielialassa. Mun pikkuinen takapihani on alkanut virittäytyä kevääseen puskemalla pienen pieniä krookuksia ja tulppaanin alkuja näkyviin ja ne tuntuu kasvavan silmissä. Paitsi krookuksen varret tuntuu päätyvän enemmän tai vähemmän Siirin suuhun ja jotenkin aina vähän kirpaisee sielusta kun terassilta löytyy taas uusi katkennut kertaalleen oksennettu krookuksen nuppu.. Myös esikko kukkii täyttä päätä välillä vierailevista lumisateista huolimatta. Kevät myrskyt riepotti mun aitojen näkösuojat aika railakkaasti tässä parin viikon ajan ja yksi rymyäminen vei terassista yhden kattopaneelin mennessään, joten mulla lienee ohjelmassa hieman pihapuuhia jahka kelit tästä hieman paranee ja amazonista tilatut pajuaidat saapuvat.

melkeen kuin kotona ois

Tämä hetki jäi mieleen pitkäksi aikaa, sielu lepää näissä.

Kun äippä kutoo ei Juuso pääse syliin, mutta kosketus on oltava

Joten tässäpä sitä taas ollaan, kevään alkutaipaleella ihmettelemässä, että mihinkäs se talvi taas menikään. Hullu maailma pyörii omilla kierteillään ja näin pienenä ihmisenä välillä hirvittää mihin tässä ollaan oikein menossa. Mutta päivä kerrallaan ja kohti valoa. Pidetään toisistamme huolta. Pysykää turvassa! (luonto kuvat Ness Glen nimiseltä kävelyreitiltä)