Mihin tää syksy oikein hävisi??

Noniin.. Edellinen juttusarja jäi heinäkuussa sopivasti kesken kun tekniset ongelmat hyökkäsi niskaan. Vanha tietokone mikä oli reissussa mukana kieltäytyi yhteistyöstä reissun toisen päivän illalla ja tietenkin vasta sen jälkeen kun olin jo siirtänyt kuvat kännykästä koneelle. Joten loppuosa reissusta ei nyt sit vieläkään päässyt juttuun mukaan, koska kone on edelleen juntturassa ja kuvat sen sisällä. Reissu oli kuitenkin onnistunut ja jätti jälkeensä läjän hyviä muistoja.

Reissun jälkeen sattui facessa yhdessä hepparyhmässä silmiin ilmoitus vuokrattavasta hepasta ja laitoin kokeeksi omistajalle viestiä. No siinähän kävi sitten niin, että minä ja Penny aloitettiin yhteinen taival elokuun alussa. Penny on 9 vuotias Clydesdale tamma, jota käyn sitten liikutettelmassa tavalla tai toisella kolmisen kertaa viikossa sen kotitallilla. Penny on ollut kyllä sellainen elämän rikastuttaja niin monessa mielessä, että ei voi olla kuin kiitollinen, että toisemme löysimme. En edes muistanut miten paljon hevosia olen kaivannut ja miten iso osa se oli entistä elämää. Itsellä hevosen kanssa puuhaaminen toimii mainiosti työn vastapainona ja mahdollistaa sen hetkittäisen irtioton arjesta mitä parhaimmalla tavalla. Ja tulee oltua ulkonakin ihan eri tavalla kuin aiemmin. Pelkkää plussaa on siis hän.

Töissä elämä jatkuu samaan tahtiin kuin aina ennenkin. Korona työllistää edelleen, mutta onneksi ei ihan niin valtavissa määrissä kuin edellisenä talvena. Oon aika ajoin käynyt aina työhaastatteluissa esimies asemaan tai muihin rooleihin ja aina on ollut kiitos, mutta ei kiitos vastauksena. Jokaisesta haastattelusta on saanut aina kuitenkin hyvää palautetta mihin panostaa ja kuinka edetä ja niimpä tänään tulikin vihdoin sitten se myöntävä vastaus ja puhelu joka päättyy onnen toivotuksiin. Jatkan siis edelleen samassa sairaalassa ja saman critical caren sisällä kuin ennenkin, mutta vuoden alusta sitten vuorovastaavan eli Nurse in Charge roolissa. Aikas jännää.

Syksy on ollut siis aika nopea ja yllättäen ollaankin jo liki joulukuuta. Itselle se tietää tänä vuonna parasta lahjaa, pääsen käymään kotona ihan kunnon reilun viikon mittaisen loman verran ja tämä vuosi onkin ensimmäinen sitten tänne muuton kun pääsen viettämään syntymäpäivääni koko perheen kanssa. Kaikki tämän jutun kuvat on omia otoksia kaiken maailman reissuilta mitä on sattunut syksyn aikana tekemään. Mitään asiaa ei siis ollut, mutta hengissä ollaan edelleen :D Pysykäähän turvassa!

North Coast 500 eka osa

Tänään pääsin oikeen asiaan. Starttasin Nairn:sta maittavan aamiaisen jälkeen aika lailla tasan aamu kahdeksalta kohti Wickiä. Ajettavaa siis noin vajaa 200 kilsaa ja navi ystävällisesti kertoi että reipas 2.5h voi olettaa matkaan kuluvan. Ensimmäisenä kohteena oli siis Wickin pohjoispuolella sijaitsevan Castle Sinclairin rauniot sekä samalla kulmalla sijaitseva Noss Head majakka, joka on nykyään yksityis käytössä. Kauhean kiva, että raunioita pääsi katsomaan myös sisäpuolelta, tätä en osannut odottaa- joten iloinen ylläri. Parkkipaikalta linnalle on muutama sata metriä, mutta tietysti harhaannuin houkuttavalle sivupolulle.. mutta aika jees maisemat kyllä.

y Kun rauniot oli nähty, siirryin lyhyen ajomatkan verran pohjoiseen. Suuntasin ensin Duncansby Head nimiselle majakalle. Majakka itsessään ei ollut juurikaan näkemisen arvoinen, etenkin kun sekin oli vierailijoilta suljettu, mutta sieltä pääsi ulkoilureitille, jonka maisemien ääreen oisin voinut jäädä hyvinkin pitkäksi aikaa. Etsin sieltä itselleni lampaan kakka vapaan paikan ja istuin syömässä vähän pientä evästä - ihan vaan koska voin.

Seuraavana kohteena oli John o'Groats mikä markkinoi itseään tien päänä. Ja joo, eipä sieltä edemmäksi pääse kuin lautalla joka vie Orkneylle. Siellä oli mun makuun liikaa ihmisiä, joten visiitti oli hyvin pikainen ( vessa ja turistikaupasta magneetti)

Sitten olikin aika löytää tämän mantereen pohjoisin kolkka, Dunnet Head. Meriusvaa/sumua tms oli sen verran, että maisemat jäi vähän hyhmyräisiksi mutta sielläkin oli sattumalta majakka. Hämmästyttävää. :D

Tässä kohti heräsin miettimään, että jaa niiin, pitikös mun olla jossain illalla ( esim majapaikassa) ja olikos mulla joku must paikkaikin vielä listalla ja mitäs tästä olikaan matkaa.. Että seuraava siirtymä olikin sitten reipas pari tuntinen yksikaistaista tietä, mitä itseasiassa oli ihan hauska ajaa. Nopeusrajoitus näilläkin teillä on huimat 60mailia/tunti (hullua!!) ja poliisinkin kanta on, että anna takaa tulevalle tilaa! No minä hurjastelin sen ainakin 40mailia tunnissa silloin kun uskalsin, mutta niin kiire ei koskaan ole, etteikö muutaman kuvan kerkeä nappaamaan..

Viimeinen must paikka oli tietenkin Smoo Cave, Durnessin kylässä. Luonnon muovaama onkalo, joka jäänyt paljaaksi veden poistuttua muutaman kymmenen metriä merelle päin ja jäätyä sinne. Kävellen pääsee kurkkaamaan pienen osan ja veneen kanssa on mahdollista käydä vähän sisempänäkin luolissa. Olin paikalla sen verran myöhään ettei veneily ollut mahdollista, mutta mä ja veneet ei oikein tulla juttuun, joten ei haitannut. Kun sain kiivettyä tuhannet rappuset takaisin ylös parkkipaikalle alkoi olla sen oloista, että kohta tulee vettä..

Niimpä viimeinen taival majapaikkaan taittui on/off sumusateessa ja hurjassa tuulessa. Mutta pakko oli ottaa vielä viimeinen napsu auton ikkunasta, sillä laskuvesi oli imenyt lahden pohjan täysin kuiviin. Huikeeta. Tulipa pitkä postaus, anteeksi! Halusin nämä paikat talteen niin voin sitten paremmalla ajalla tehdä tarkempia postauksia jos siltä tuntuu. Nyt kyllä mielellään laittaa pään tyynyyn. Huomiseen!

Lomalle pohjoiseen

Noniin, sieltä se loma sitten vihdoin ja viimein ilmaantui. Valitettavasti kävi niin, että täkäläisistä matkustusrajoituksista johtuen loma Suomessa lykkääntyi hamaan tulevaisuuteen. Aloin tuossa viimekuun aikana miettiä, mitä ohjelmaa järjestän sen tilalle, sillä en halunnut viettää koko lomaa kotona sohvan kulmassa nököttäen. Yksi mun tämän maan matkailutoiveista on aina ollut North Coast 500, mikä on ikään kuin Skotlannin versio jenkkien route 66:a eli ei mitään sinne päinkään. NC500 on 2017 lanseerattu käsite parantamaan pohjoisen Skotlannin matkailua, se ei siis ole mikään yksittäinen tie vaan useampi erillinen tie, jotka kiertää Skotlannin pohjoisimman kolkan rantoja pitkin. Nykyään reitti on jo niin suosittu, että paikalliset alkaa turhautua valtaviin turistimassoihin ja heidän jättämiin tuhoihin - joten sinne siis minäkin! Tottakai!!

Ja tuumasta toimeen, ensin vähän majapaikkaa etsimään. Matkailupuolen ihmiset opastaa netissä varaamaan paikat vähintään 3kk ennen sillä ruuhkakuukausina majapaikat menee äkkiä. No minä reippaana varasin 3 viikkoa ennen ja hyvin löytyi majapaikkaa kun ei ollut ihan niin hirmuisen tarkkaa missä sitä nukkuu. Ne samaiset matkailualan ihmiset ohjeistaa myöskin käyttämään vähintään 5päivää reitin ajamiseen sillä nähtävää ja tehtävää riittää. Noh, erinäisistä syistä minä päädyin siihen, että 3 päivää on ihan hyvä :D Käydään nyt ensin katsomassa ja tullaan sit takaisin jos siltä tuntuu paremmalla ajalla. Ja sitten tänään aamulla yhdeksän aikaan starttasin auton ja eikun baanalle. Reilut neljä tuntia myöhemmin tömäytin takamukseni Fortrosessa sijaitsevan Chanonry Pointin majakan edessä olevalle rantsulle. Ei huono.

Kyseinen paikka on kuulemma yksi parhaista paikoista bongailla delfiinejä maalta käsin, koska niillä on tapana tulla ruokailemaan nousuveden myötä tuohon lahdelmaan. Tänään kaikki delfiinit oli menneet lomalle joten heitä ei nyt näkynyt. Eipä siinä, menomatkalla silmään otti Fortrosen keskustassa oleva katetdraalin jämä, joten aattelin että tsekkaan sen paluumatkalla. Ja olihan se ihan katsomisen arvoinen.

Siinä on kohtuu vanhaa kattorakennelmaa, kyseinen maja valmistui joskus 1200-luvun loppupuolella.. Kun tupa oli tarkastettu alkoi olo olla sellainen, että suuntima kohti ensimmäistä majapaikkaa oli ajan kohtainen. Matkalla oli pakko pyssätä ottaa nuo peltokuvat kun niinpal vihreää ja keltaista oli maisemassa, että ihan silmiin sattui- hyvällä tavalla. Ensimmäinen yöpaikka on aika lailla pois reitiltä eli Nairn:ssa, joka on siis aivan eri suunnassa kuin loppureitti, mutta haitanneeko tuo. Olin varannut huoneen pienestä italialaisesta hotellista, jonne suuntasin viemään tavarat ja vetämään hieman henkeä. Hotellin alakerrassa on pieni italialainen (ylläri!) ravintola, jonne sovin illallisajan puoli 8 paikkeille. Mulle jäi sellainen parituntinen aikaa, joten läksin käymään rannalla ja katsomassa vähän keskustaa. Ja voi veljet mikä ranta!! Kilometritolkulla oikeaa vaaleaa hiekkarantaa! Tietenkin, koska oli ilta, oli laskuvesi aika ja sitä hiekkaa sit kulkaa riitti. Niin oli pakko mennä pistämään omatkin töppöset sinne ihan veteen asti. Rannasta kävelin joen vartta pitkin takaisin hotellille. Illalliseksi oli liian hyvää lohipastaa, josta ei onneksi ole todisteita sillä söin kaiken.

Että sellainen ensimmäinen reissupäivä! Huomista innolla odottaen :D