keskiviikko 30. toukokuuta 2018

Yövuorojen jälkeinen krapula..

Monet yövuoroja tekevät tietävät sen melkolailla epämiellyttävän tunteen yövuorojen jäljiltä, kun pää on aivan sumuinen, sydän ottaa ihan omia tanssiaskeleitaan ja olo on enemmän tai vähemmän krapulainen ilman sitä normaalisti edeltävää juhlafiilistä..

Mulla tätä vuorotyön epämiellyttävää kumppania on alkanut esiintyä melkoisen paljon enemmän tänne muuton myötä. Osa syynä on varmastikin se, että Suomessa tein pääsääntöisesti pelkkää yötä, kun täällä joutuu tekemään myös sitä mulle ei niin sopivaa päivävuoroakin. Toinen syy lienee puhtaasti se, että musta alkaa tulla vanha. Enää ei suunnitella suuria ohjelmia viimeisen yön jälkeiseen nukkumispäivään, yön väleistä nyt puhumattakaan.



Eilen oli jälleen sellainen ei niin riemukas herääminen yövuorojen jäljiltä. Melko usein mulla nykyään yökrapulan iskiessä menee koko päivä sisällä sohvalla lötköttäen ja toipuminen ottaa aikaa. Eilen päätin kuitenkin poiketa tavoistani ja lähdin kuin lähdinkin kävelemään kaverin ja hänen koiransa kanssa, kun hän kerran pyysi. Ilma oli mielettömän upea, sinisinen taivas ja lämmin aurinko helli meitä kävellessä ja ajoitus oli täydellinen, sillä muita ihmisiä ei juuri näkynyt. Oikein tunsi kuinka huono olo jäi sinne metsäpolkujen varrelle.



Koska päivä oli niiin ihana ja sekä minä, että ystäväni ollaan suomalaisia, niin siinähän kävi melkolailla niin, että jäätelöä oli saatava. Tämä maa ei valitettavasti tunne jäätelökioski kulttuuria laisinkaan,  joten saadakseen jäätelöä on suunnattava joko kauppaan tai kahvilaan. Dundeen keskustassa on kiva jälkkärikahvila, joten suuntasimme siis sinne. Kuten kuvasta näkyy, pikkuisen lähti lapasesta, mutta kerrankos sitä, kun kerran vapaatkin alkoi.. :D

Maistui


Kahvittelun jälkeen olikin aika suunnata optikolle. Hankin hiljattain lasien rinnalle piilarit ja täällä protokollaan kuuluu ilmaiset testi piilarit sekä optikon tarkastukset ennen ja jälkeen koeajan, jotta nähdään sopiiko piilarit ja ihmiset osaa käyttää niitä ongelmitta. Joten jälkitarkastukseen suuntasin minäkin. Päätin ostaa piilarini ns. jatkuvalla kuukausimaksulla, joka kattaa kaikki piilareista koituvat kulut sekä sisältää kaikki kontrollikäynnit ja kaikki lisätarkistukset tarpeen mukaan. Isoin etu tulee siinä, että kuukausimaksu asiakkaille kaikki muut tuotteet kuten aurinkolasit tulee sitten hyvällä alennuksella. Niimpä kävelin liikkeestä ulos uuden uutukaiset liilat aurinkolasit nenälläni.



Illalla sohvalla kissojen kanssa haliessa tajusin, että päivä oli ollut itseasiassa tosi mukava ja yövuorokrapula oli hävinnyt varsin helposti kaiken muun sivussa. Tänään herätessä olo oli varsin virkeä ja mieli loistava, joten pitääpä koittaa toistekin näitä hoitomuotoja. Miten te muut toivutte työputkista ja yövuorokrapulasta?

Juuso on aina valmis syliin..

perjantai 18. toukokuuta 2018

Rohkeasti pelkuri


Ulkomaille muuttavia tuntuu yhdistävän rohkeus. Sitä sanaa on tarjoiltu lähes tulkoon joka ikiselle ulkomaille asumaan lähtevälle ja niin myös mulle. 

Muistan kun ilmoitin lähteväni ulkomaille, moni tuttu tuli sanomaan miten rohkea olin ja lähtisivät itsekkin jos uskaltaisivat. Tänne päästyäni kaikki uudet täkäläiset tuttavani ovat sanoneet miten mielettömän rohkeaa on lähteä yksin vieraaseen maahan - ei he vaan pystyisi, eikä edes haluaisi. 

Tänään töissä juttelin erään kollegan kanssa joka on muuttamassa syksyllä Saksaan. Totesin, että upea juttu, kannattaa. Siinä kun juteltiin hän kysäisi mikä sai mut muuttamaan ja mistä sain sen rohkeuden lähteä. Vastasin ympäri pyöreästi tarvinneeni muutosta ja koska olin ollut Skoteissa vaihtarina, ei tänne lähtö tuntunut kovin ihmeelliseltä. Illemmalla luin erästä ulkosuomalaista blogia, jossa jälleen rohkeus oli ollut lähtijää kuvaava sana.



Jäin miettimään itseäni ja jotenkin aikaisemmin koin, että minä ja rohkeus ei kuuluta samaan lauseeseen. Mutta sitten mietin, et ehkä sittenkin...

Jos ihan totta puhutaan niin siinä kohti kun mun muutosta oli tulossa totta, mun elämä oli niin riekalaina ja minä olin niin rikki, että jääminen ei ollut enää mahdollista. Onnen kukkuloilta syvimpään rotkoon kierinyt parisuhde oli revennyt liitoksistaan vieden mukanaan kaiken mitä vaan voi. Työelämässä koin olevani se perus semi sairaanhoitaja, joka pärjäsi kyllä muiden mukana, mutta ajattelin usein olevani huonompi hoitaja kuin ne kaikki muut upeat kollegat, joiden kanssa tein töitä. Töiden ulkopuolella mikään ei tuntunut enää miltään ihan vaan siksi, että oli turvallisempaa niin. Olin jotenki niin hukassa, että kun muut kysyi jännittääkö lähtö niin vastasin aina, et joo vähän - vaikka oikeasti ei tuntunut miltään, huonomminhan ei oikeastaan enää ois voinu mennä, joten miksi suotta jännittää.

Joten kyllä, olin se pelkuri, joka lähtee omaa elämäänsä pakoon koska ei vaan kestänyt yhtään enempää.

Vasta ihan viime aikoina, ihan tänä keväänä, olen alkanut pikkuhiljaa ymmärtää kuinka rohkeaa oli olla se pelkuri ja lähteä. Ilman sitä pelkuruutta ois moni asia jäänyt kokematta ja pari tärkeää juttua ymmärtämättä. 

Kuva on vanha, mutta rakastan tätä maisemaa!

Ensinnäkin on helppo lähteä kun tietää, että ovi takaisin kotiin on aina auki. Mulla on ihan mielettömät vanhemmat jotka on kasvattaneet mut niin, että on helppo olla omillaan, kun se tuki ja turva on aina olemassa olin missä tahansa. Mulla on myös hemmetin upea veli, joka on aina tienny missä mennään vaikka ei ollakkaan ihan saman ikäisiä ja jokapäivä kuin paita ja perse. Toisekseen, ehkä tässä tehovuosien mittaan jotain on opittu kun täälläkin pärjää (kiitos vaan TYKS teho, ootte <3 ). Ja ehkä kuitenkin luotin siihen että elämä kantaa, asiat järjestyy kuitenkin parhain päin.

Ja viimeisinpänä mutta melko tärkeänä, oli ihan parasta, että uskalsin olla rohkeasti pelkuri ja lähteä - olin kuitenkin aina kaivannut kokeilemaan ulkomaille ja vaikka lähdinkin tavallaan vääristä syistä niin tämä on ollut juuri sitä mitä halusin. Sairaan siistiä, että uskalsin olla pelkuri ja painaa kaasua. Hyvä minä :)

perjantai 4. toukokuuta 2018

Kukkahattuja ja mutapalloja


Mulle tarjoutui oiva tilaisuus päästä viettämään aikaa kollegojen kanssa työn ulkopuolella kun naapurikunnassa järjestettiin kansainväliset laukkakisat. En edes tiennyt, että täällä lähimaastoissa on laukkarataa, mutta niimpä vaan näyttää olevan ja vieläpä hyvin pitkäikäinen ja arvostettu sellainen.

Maisemallisesti paikka oli taas ihan surkea, kuten täällä melkeen kaikki paikat on :D

Sää oli täkäläiseen tapaan ennustettu olevan hieman sitä ja tätä, joten päädyin housupuku tyyppiseen ratkaisuun kera sateenvarjon ja sadetakin. Mahdollisuus olisi kyllä ollut pukeutua ihan niin vimosen päälle kuin mieli teki, sillä suurin osa naisväestöstä hiippaili alueella kukkahatuissaan ja piikkikoroissaan ja mekot viimeisen päälle niiden välissä.( Oisittepa nähneet miten hienosti ne piikkikorot upposi sateen kastamaan nurtsiin kun rouvat hoippui pienessä tuiskeessa eteenpäin.. )  Itseä kiinnosti kuitenkin enemmän ne hevoset ja lämpimänä pysyminen, joten suomalainen järkevä pukeutuminen semisti parempaan vaatekertaan luottaen sopi mulle varsin mainiosti.


Väkeä paikalla oli kyllä todella reilusti siihen nähden, että kansainväliset kisat käytiin kolmen maan kesken. Paikalla oli siis tietenkin Skotlantilaiset ratsukot ja haastajina sitten Irlanti ja Ranska. Voittosijat tuntui menevän melko tasan Skotlannin ja Irlannin kesken, Ranskalaisten keräillessä muita sijoituksia. Koska kyseessä oli hevoskisat, kuului pelaaminen luonnollisesti asiaan. Täällä tai ainakin näissä kisoissa pelaaminen oli jakautunut kahteen eri tapaan. Niin sanotussa pelihallissa oli Suomalaista TOTO-systeemiä vastaavat kopit, joissa pystyi pelaamaan niin paikallisia lähtöjä kuin muuallakin tapahtuvia kisoja. Hallin ulkopuolella olevilla alueilla oli sitten sen miljuuuna eri kojua, joissa pelattiin sitten vain niitä paikallisia pelejä. Yksityisiä pelikojuja tönötti vierivieressä ja ihmiset sitten niistä valkkaili omansa sen mukaan mitkä kertoimet itseä eniten miellytti. Ja minä sitten valkkasin vähän sen mukaan minkä kojun nimi nauratti eniten tai mikä myyjä näytti siltä, että kannattaa mennä urpona nenän eteen rahoinensa seisomaan :D . Ja juu, voitinhan minä - mutta en kerro paljon meni :D



Pelikojuja ja työkavereita

Näissä kisoissa oli kahdeksan lähtöä, joista kaikki muut oli estekisoja paitsi viimeinen, jossa mentiin vaan täysiä. Laukkakisat sinänsä on itselle ollut aina hivenen ristiriitaisia fiiliksiä herättävä urheilumuoto. Jokainen vähänkään asiasta lukenut tietää, miten nuorena hevosia aletaan ajamaan kisamoodiin sisään ja kuinka iso osa hevosista voi olla jo loppuunajettuja ja rikki ennen 8 ikävuotta. Olen kuitenkin tyytyväinen, että lähdin katsomaan kisoja, sillä hevosista taidetaan pitää parempaa huolta nykyään ja useimmissa lähdöissä kisaavat hevoset oli kuitenkin ihan normikisahevosen ikäisiä ( 6-12 vuotiaita) ja niitä ihan vauvoja ( 4vuotiaita) oli mukana vain kourallinen. Ja joo, tunnustan henkisen kukkahattuni olevan hivenen suuri tässä kohtaa :D Mutta kisat on todella kuluttavia hevoselle ja jotenkin soisi, että kaikki eläimet saisi rauhassa kasvaa loppuun ennen kuin niiltä vaaditaan näin järjettömän raskaita suorituksia. Ohjelmaläpyskäisen mukaan keskiverto laukkahevonen painaa sen 500kg ja voi menettää yhden suorituksen aikana jopa 5% painostaan eli 25kg!! Hetken jo mietiskelin, että pitäiskö itsekkin mennä pinkomaan sinne se muutama maili niin jos lähtis omastakin painosta se 5% per kerta :D

Energiaa kuluu..




Kisat itsessään sujui hyvin. Vain kaksi hevosista kaatui koko kisan aikana ja nekin käveli ihan reippaasti omin jaloin radalta ulos. Ratsastajillekkaan tuskin kävi mitään, vaikka niitä en tosin edes katsonut. Ihmisistä viis kuhan hevoset on kunnossa. Sää suosi suurimman osan kisoista ja vain muutama lähtö sai kunnon kuurot niskaansa. Päivä oli kaikenkaikkiaan oikein mukava ja taidanpa käydä tuolla joskus toistekkin :) Kuvathan on sit taas kaikki tunnettua kännykkä laatua suoraan a la Päivi, joten näillä mennään :D

Elä tipu hyvä mies..

Sinne män..