Ja sitten onkin jo vuoden loppu ja uusi tuloillaan

 Näinhän se näyttää nykyään mun kirjoittelu olevan, lähes olematonta. Kesän jälkeen elämään mahtui kaikenlaista.

Loppukesästä Siiri alkoi olla vähän rispaantuneen näköinen ja yksi aamu meidän rutiinilla vessareissulla, missä minä istun pöntöllä heräämässä ja siiri pyörii jaloissa silitettävänä, tajusin sen olevan pelkkää luuta ja nahkaa. Kaikki selkärangan osaset ja lation luut tuntui käteen niin että pahaa teki. Useamman eläinlääkäri käynnin tuloksena Siirillä oli diagnoosina diabetes ja mulla tyhjiin käyvä lompakko. Siiri sai itselleen kylkeen hienon verensokeri sensorin ja minä puhelimeen apin, jolla Siirin sokereita sitten seurailtiin. Insuliinia annetaan kaksi kertaa päivässä ja Siiri pisti aikalailla heti suoraan stopin kaikille mahdollisille diabetes ruuille, joten ruokavalioon ei juurikaan ole koskettu. Onneksi aika, insuliini ja kärsivällisyys on auttaneet ja Siiri voi nykyään jo huomattavasti paremmin ja on takaisin normipainossaan ja päivittäisissä touhuissaan. 

Syksyn Siiri stressin jälkeen olikin ihana, että itselle koitti loma lokakuussa ja lähdin ensi kertaa elämässä seikkailulle Kanadaan, Vancouveriin. Sysäyksen reissulle antoi oman suosikki tv-sarjani päättyminen pari vuotta sitten. Olen katsonut sarjaa dvd-boxeilta ja toin itselleni viime joulukuun suomilomalta tuliaisina kaksi viimeistä kautta suomiteksteillä. Keväällä kun viimeinenkin kausi oli katsottu, mulla oli jotenkin vaikea päästää sarjasta irti ja eksyin vahingossa youtubeen katsomaan looppereita ja sieltä sitten muita sarjaan liittyviä asioita ja kävi ilmi, että sarjalla on edelleen hengissä ja hyvinvoivana tapahtuvia Conventioneita, tapahtumia minne sarjan päätähdet ja muita vakituisia näyttelijöitä saapuu paikalle fanien tavattavaksi. No ihan uteliaisuuttani sitten keväällä katsoin missä kaikkialla tänä vuonna näitä tapahtumia on ja sattumalta mun lomaviikolla sattui olemaan tapahtuma Vancouverissa, missä sarja pääosin on kuvattu. No siitähän se ajatus sitten lähti ja Päivi pääsi ekaa kertaa elämässään kauan haaveillulle reissulle Kanadaan. Ja olihan ihanaa, Vancouver oli ihana ja lumoava, convention kaikkea sitä mitä oletin ja aika paljon muutakin ja reissusta jäi näiden tänne laitettujen kuvien lisäksi ihanan paljon muistoja ja pari uutta ystävää joiden kanssa on tarkoitus jatkaa yhteyden pitoa. 

Marraskuun alkuun mahtui pikainen reissu Lontooseen meidän pienen Suomalaisen kuoron kanssa. Lontoon merimieskirkolla on myöskin kuoro ja ollaan tehty silloin tällöin yhteisiä tapahtumia. Viimeksi lontoolaiset tuli tänne Glasgowiin meidän vieraaksi, joten nyt oli meidän vuoro vierailla heillä. Itse pääsin paikalle vain viikonlopuksi oltuani perjantain päivävuorossa töissä. Vuoron jälkeen hyppäsin yönyli ajavaan bussiin ja sen kyydissä huristin aamuksi Lontooseen. Olihan siinä istumista. Lauantaina harjoiteltiin ja tehtiin ylläri esiintyminen merimieskirkolla oleviin häihin ja Sunnuntaina laulettiin ensin jumalanpalveluksessa ja sitten iltapäivästä oli meidän yhteiskuoron konsertti, joka vähäisistä yhteisistä harjoituksista huolimatta meni ihan kivasti. Ehdittiin kuorokaverin kanssa pikkuisen iltapäivästä ihailla Thames- joen varttakin ja sitten taas istumaan yöbussiin ja aamuksi kotiin. Voin kertoa, että jalat tykkäsi hyvää moisesta maraton istumisesta...

Penny-heppa on edelleen mun elämässä mukana. Sillä on ollut harmillisesti tässä syksyn aikana myös hieman terveyshuolia, mutta niistä huolimatta Penny tarjoaa mulle sitä paljon kaivattua venttiiliä ja stressin purkua mitä aina välillä on hyvä tehdä. Sydäntä lämmittää miten sekä Penny, että saman omistajan toinen hevonen Cheyenne ovat oppineet tunnistamaan minut ja tulevat aina hörinällä vastaan minua ( ja minun omenoita) portille. 

Töissä sujuu myös mukavasti. Uusi rooli on ollut iso oppimisen paikka kuluneen vuoden aikana, mutta on samalla tarjonnut juuri sopivasti sitä haastetta lisää tuttuun työhön jota jo pidempään olin kaivannut. Koen edelleen, että teho-osasto on juuri minulle sopiva paikka ja on ilo huomata miten uusi työkuva on avannut omat silmät arvostamaan ihan eri tavalla sitä vuosien aikana itselle kertynyttä työkokemusta ja sen myötä osaa tukea ja opastaa tuoreempia hoitajia uralla eteenpäin. Valitettavasti koronan jälkeinen elämä sairaalassa on edelleen aika polvillaan ja työssä on paljon huutavasta resussipulasta johtuvia tekijöitä, joille ei voi mitään, mutta jotka valitettavasti tekee työstä todella raskasta. Onneksi on mahtava tiimi, hyvä esimies ja hullu suomalainen sisu ja huumori jolla jaksaa eteenpäin.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä ja vietän sen töissä, joten tämä viesti olkoon kiitokseni kuluneesta vuodesta ja teidänkin tuesta. Koska oma kirjoittelu tänne on tänä vuonna ollut todella vähäistä ja koen, että jotenkin on niin vähän mitään sanottavaa, olen päättänyt laittaa tämän blogin tauolle. Ehkä tästä vielä innostun ehkä en, katsotaan mitä elämä tuo.

                 Ihanaa vuotta 2023 ja Kiitos, pysykää turvassa!