Tapahtumarikas Tammikuu

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi alkaa kirjoittamaan tätä postausta - välillä tuntuu iskevän blogilorvi ja tekstiä on kovin vaikea saada kasaan. Tammikuu osoittautui aika tapahtumarikkaaksi sekä hyvässä, että pahassa...

Tammikuun alkupuolella lähdettiin äitin kanssa vielä viimeiselle maisemamatkailulle ennen kuin äitin oli aika palata Suomeen. Alle otettiin Edinburghin reissusta tuttu pikku auto ja nenä suunnattiin kohti Obania, joka sijaitsee Skotlannin länsirannikoilla (ajettiin siis koko maan halki, miettikääs sitä - ja ihan 3 tuntia meni ) Tätä nyt ei varmaan tarvitse ääneen edes sanoa, mutta matkalla oli melkoisen komeat maisemat :D Ajettiin läpi pienien kylien - joista jokaisen kohdalla yhteen ääneen huokailtiin, että tänne voisi ihan muuttaa.. 

Jossain Saint Fillains:n tietymillä

Matkalla nähtiin myös ihania ylämaan lehmiä, joita meidän kuvaus/ihastelusessio ei juuri tuntunut kiinnostavan. Yksi lehmä käänsi jopa päätä, muilla liikkui lähinnä leuka. Toisella kuvauspaikalla tavattiin äärest suloiset sorsat, joista kuului ihana "pot,pot,pot"-ääni samaa tahtia kun perä keikkui puolelta toiselle. Valitettavasti meillä ei ollut tarjota mitään syötävää, joten lauma teki yhteisen u-käännöksen ja potpotti seuraavan pysähtyjän luokse <3

Toisena oikealta, puun edessä seisova otus käänsi jopa päätä, muilla liikkui vain leukaluu.

Luulen, että näiden tyyppien elämää ei turistit paljon heiluta. Mikäs siinä, aurinko paistaa ja hyvä jengi koolla.. kelpaa siinä märehtiä.

  Ei kerrota kellekkään, mut oikeesti - onks tällä joku värivirhe?? Vai kuuluuko tää eläkeläisiin??

pot,pot,pot - yksi, kaksi, kolme...

Niin harmittaa, ettei tullut videokuvattua miten nätisti tahdissa näiden takamukset heilui <3

Obaniin päästyä suunnattiin ihan ensimmäisenä McCaig's Towerille, jonka rakensi McCaig niminen heppu joskus 1800 luvun lopussa. Kyseinen tyyppi oli kova rooma-fanittaja ja kieltämättä rakennelmassa on jotain sen kaltaista tyyliä nähtävissä :D

McCaig's Towerilla meitä odottanut paikallinen opas, oli hivenen närkästynyt siitä, että olimme myöhässä. Koitimme kovasti vakuuttaa, että olisimme olleet ajoissa, jos olisimme tienneet, että meitä odotetaan..

Oppaalla oli hieman omituinen tyyli jäädä vähän jälkeen ja ilmaantua sitten milloin mistäkin paikalle. Myös oppaan tarinat olivat varsin vaitonaiset ja mielenkiintoa löytyi lähinnä rapsuttelun vastaanottamiseen.

Obanissa sää oli kääntynyt kovin sumppuiseksi ja harmaaksi,joten kuvat on sen mukaisia. Ihailimme maisemia ja kerroin äitille muistoja viime kerralta kun olin Obanissa lyhyellä vaihto-oppilas reissulla vuosia vuosia sitten. Maisemien perusteella oisi voinut sanoa, että olin siellä viimeksi eilen - ei juurikaan muutosta :)

Koska sää oli mitä oli, viivyimme Obanissa vielä lounaan verran ja jatkoimme sitten matkaa kohti Glencoeta, joka on noin tunnin ajomatkan päässä Obanista pohjoiseen. Sää pysyi harmaana, mutta onneksi ei satanut niin saatiin muutamia upeita kuvia. Glencoesta ajoimme takaisin Dundeehen vuorien välistä menevää tietä pitkin niin sankassa sumussa, että mitään nähtävää - saati kuvattavaa ei enää ollut. Paluumatkalla tuli myös pimeä ja pakko sanoa, että hetkittäin nämä täkäläiset tiet (ja paikallisten järjetön ajotapa) sai kyllä kaipaamaan äitiä, vaikka hän istuikin ihan vieressä :D

Sumu heijastui upeasti peilityynestä pinnasta..

Näistä maisemista olikin sitten aikamoinen siirtymä seuraavalla viikolla Suomeen ja sen hivenen onnettomaan talveen. Suomessa ollessa näin liudan ystäviä, sukulaisia, entisiä työtovereita ja koulukavereita, söin hyvin, nukuin pitkään ja kehitin tietysti sellaisen pienen aamuisin vaivaavan flunssan.

 Pääsin myös todistamaan eräänlaista ihmisen typeryyttä. Jos käytävällä kahdessa eri kohdassa on kyltti "uloskäynti suljettu, ovi suunnassa se ja se" niin arvatkaapa kuinka monta prosenttia ihmisistä kulkee kylttien ohi ovelle jossa viimeinen lappu sanoo et EI, tästä et pääse. Ja vaikka ihmiset näki toisten kääntyvän siellä ovella ympäri niin eikun pitää tunkea sinne ovelle katsomaan että kappas vaan kun ei aukea... Huoh. Ihmiskunta on ansainnut tuhonsa :D

Tuo Suomessa vietetty viikko oli ihana, loma-aikaa parhaimmillaan. Oli todella ihana nähdä ystäviä, kuulla kuulumisia ja vain viettää aikaa rennosti ja nauttia. Kotiin palatessa olo oli kiitollinen ja hieman haikeakin. Loman aikana huomasi niin selvästi sen, miten irrallinen oma olo entisissä ympyröissä oli. Elämä jatkaa jokaisella kulkuaan ja oma paikka muiden elämässä on muuttunut ja pienentynyt, niinkuin kuuluukin olla. Ja onhan se yhtälailla toisinkin päin, mun elämä on nyt selkeästi muualla ja Suomessa olevien osa siinä on nykyään erilainen kuin ennen. Ja kaikesta huolimatta, silloin kun ollaan yhdessä, juttu jatkuu siitä mihin viimeksi jäi ja kaikki on hyvin. Elämää ja ystävyyttä parhaimmillaan :)

Kotona odottikin sitten arki, närkästyneet kissat ja käyttöään kaipaava imuri :D Viimeiset vapaat meni röhnäten, siivoten ja töihin valmistuen. Ensimmäinen työpäivä meni hyvin, muistin kaikki salasanatkin. Seuraavasta työvuorosta lähdinkin sitten kesken kotiin ja loppuviikko viikonloppuineen meni sekalaisia mahaoireita potiessa. Maanantaina poikkesin uudelleen lääkäriin epämääräisen kipuilun alkaessa uudelleen ja käväisin viettämässä päivän sairaalan puolella, jossa tutkittiin mikä naista vaivaa. Päivän aikana kävi ihanasti ilmi, että yksin en ole täällä, vaan olen saanut jo paljon ihania ystäviä, joiden tukiverkossa uskaltaa välillä vähän sairastaakkin. Onneksi mitään ihmeellistä ei löytynyt, joten vika lienee ohimenevä, tai ainakin toivotaan niin. Nyt olo on jo parempi ja uskon, että selviän loppuviikosta taas töihinkin.

Mutta siinäpä se tammikuu hujahti. Nyt me otetaan täällä vähän rennosti ja toivotaan että helmikuu on yhtä monimuotoinen kuin edeltäjänsäkin (ilman sairastelua tosin ).

Pitäkäähän itsestänne ja toisistanne huoli ja
terkkuja täältä!

t. Päivi ja kissat