sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Agnusta ympäri


Vietin kuun vaihteen mukavasti parin viikon kesälomaa viettäen. Näin viimeisenä lomapäivän iltana on mukava kerrata kulunutta lomaa ja nähtyjä maisemia (ja yrittää viimeiseen asti välttää tiedostamasta sitä, että huomenna on taas mentävä töihin).

Elokuun toiseksi viimeinen päivä päätti olla melkoisen kaunis ja niimpä päätin kaverin kanssa, että pieni kierros ympäri Agnusta eli niin sanottuja lähiseutuja voisi olla paikallaan. Niimpä jälleen autoklubin auto alle ja menoksi. 

Ensimmäiseksi stopiksi valkkasimme Lunan Bay:n, joka on tunnettu upeasta rannastaan ja ulkoilu reiteistään. Alueella on myös Red Castle nimiset rauniot. Paikka löytyy Dundeesta noin 50min ajomatkan päästä itään/koilliseen ja itse rantaan ajetaan pihatietyyppisiä teitä viimeiset kilometrit. Mutta voi veljet, mitkä maisemat sieltä taas löydettiin. Mikä tätä maata vaivaa, kun kaikkialla on niin mielettömän upeaa vai onko se vaan mun silmissä sellainen :D

Tie Lunan Baylle


Huomatkaa upea taivas - täälläkin paistaa aurinko ja taivas on sinivalkoinen <3

Red Castle





Näitä ällötyksiä löytyi rannalta useampi kappale. Kaveri kuittasi, että niin huomaa olevansa hoitajan kanssa liikkeellä kun ääneen pohdiskelin et onko nää jotain valaan istukoita vai mitä :D Minkäs sitä luonnolleen voi..

Oletan, että oikeasti nää luuli olevansa jotain meduusa tyylisiä tyyppejä..
Polku rannalta parkkipaikalle



Lunan Baystä päätimme jatkaa samaan suuntaan (itä/koillinen) ja otimme seuraavaksi kohteeksi pienen kylän nimeltä Catterline, jossa erään skotlantiopaskirjasen mukaan olisi käymisen arvoinen ravintola. Päästiin korkeintaan kilometrin päähän, yhden mäen nyppylän päälle kun oli taas aivan pakko pysähtyä ottamaan muutama kuva, ihan vaan koska maisema.



Eikö oo karmeeta. Yritä nyt täällä sit asua ja elää... (arvatkaa mikä valinnan vaikeus, mistä kaikkialta se talo sit ostetaan ko lotosta jysähtää.. pitää varmaan alkaa lotota..)

Noniin - asiaan... Catterline on noin puolentoista tunnin ajomatkan päässä Dundeesta ja noin 40min ajomatkan päässä Lunan Baysta oleva pieni kylä, mikä käytännössä käsittää noin kolme taloa rivissä. Jälleen kerran ajeltiin siis jonkun pihatien levyistä tietä, joka täkäläiseen tapaan oli luonnollisesti asfaltoitu, päästäksemme etsimämme ravintolan pihaan. Ja jälleen kerran päästiin kokemaan kevyt yliannostus ylettömän upeita maisemia. Ravintola sijaitsee rivitalotyyppisten talojen yhdessä päädyssä ja loput talosta on siis normi asuntoja, joista osa ilmeisesti ympärivuotisessa käytössä, osa mökkityyppisessä käytössä. Talot on rakennettu korkealle rantatöyräälle ja talojen editse kulki pieni polku mitä pitkin pääsi kulkemaan rantatöyrästä päästä päähän. Koko polun matkan oli istutettu mitä ihanimpia kukkasia ja laitettu penkkejä mihin voi istahtaa ihailemaan luontoa. Kaikkialla oli hiljaista ja aurinko lämmitti ihanasti ja kukkaset tuoksui - pala taivasta.







Ravintola missä syötiin on nimeltään The Creel Inn, ja jos vaan ootte suunnilla, niin käykää ihmeessä syömässä. Paikka tarjoaa lähiruokaa alueelta, tarjoten tuoretta ruokaa mereltä ja maalta hyvän viini ja viski valikoiman kera. Ei vissiin tarvii erikseen enää sanoa, et maisemat ikkunasta on ihan kelvolliset.

Seuraava kohde oli pelkkää hyvää tuuria. Syötyämme oikein kelvolliset ateriat Creel Innissä istuimme autoon ajatuksella "mitäs sitten". Sattumalta eräässä mukana olleessa kartassa oli kaksi merkittyä kohdetta statuksella "interesting place to see" ja koska toinen niistä oli meille kummallekin entuudestaan tuttu Dunnottar Castle, päädyimme toiseen kohteeseen nimeltä Fowlsheugh nature reserve, joka sijaitsi noin kivenheiton päässä Catterlinesta. Niimpä suuntima otettiin kohteeseen, jota kumpikaan meistä ei edes yrittänyt lausua ääneen.

Matkalla sinne näimme meille kovin erikoisen näköisiä lehmiä ja kaikesta päätellen mekin olimme kovin erikoisia heille - ainakin sen verran ihmeissään ne meitä tuijotti.

Moi mä oon Domino, ja nää kaks on vaan homeessa..
Tällä kertaa tuuri oli kyllä meidän puolella. Vaikeasti lausuttava paikka osottautui pieneksi niemen nokaksi, mistä löytyi muutama skandinaavityylinen puu( ! )talo ja pari perinteistä taloa ja ylläri ylläri, tosi kivat maisemat. Vai mitä sanotte..






Semmosta. Poiketkaa ihmeessä tonnekin jos meinaatte käydä Dunnottar Castlella..

Oltiin siis ajeltu koko päivä pitkin rannikkoa ja aateltiin sitten ottaa suunta kohti kotia sisämaareittiä pitkin. Valitettavasti siitä osuudesta jäi huomattavasti vähemmän kerrottavaa jälkipolville. Pysähdyttiin kahville ja jäätelölle Aboynessa ( ei todistusaineistoa) ja sitten keli alkoikin hiljalleen muuttua hivenen oletetummaksi Skotlantilaiseksi sääksi ja siinä kohti kun pääsimme seuraavaksi kohteeksi otetun toisen Nature Reserve alueen Muir of Dinnet:n parkkipaikalle, vettä tuli jo melkoisen mukavasti. Luotimme kuitenkin Skotlannin vesisateeseen kuin saippuaan ja hetken odottelun jälkeen sade sitten tyrehtyikin ja päätimme tehdä pienen metsäkävelyn. Alueelta löytyy useita kävelylenkkejä, me valkattiin lyhyin niistä The Vat Trail, jonka varresta olisi pitänyt löytyä useampikin kiva maisemakohde. Nimenomaan olisi pitänyt.. kävi kuitenkin niin, että opastus (jonka piti olla äärimmäisen selkeä) osottautui kovin kryptiseksi ja niimpä kaksi pientä suomalaista ihan pikkuisen harhautui reitiltä, melkein eksyi ja siinä kohti kun viimein löytyi se polkukin niin alkoi jälleen satamaan. Joten tytöt otti ja kipitti takaisin autoon ja päätti et katellaan nää maisemat sit joku toinen kerta :D

Jep, se on metsä.

Sieltäpä sitten päätettiin ajella kotiin. Matkalla ilma alkoi jälleen kirkastua (kuinkas muuten) ja sattuipa silmiin jälleen kerran yltiösöpöset lehmäset, joten pikainen pysähdys ikuistamista varten ja sitten kotiin.


Siis kattokaa mitkä silmät, ostan näitäkin pari jahka siitä lotosta..  Mutta semmoinen reissu tuli taas tehtyä ja liikaa ihania paikkoja nähtyä. Tulkaa ny ihmeessä teki näitä katsomaan!





ps. Jälleen kerran anteeksi karmea kuvan laatu, ihan vähän on vielä hakusessa noi valotukset kännyn kanssa..

3 kommenttia:

  1. Ai että mä tykkään tästä sun blogista, aivan ihania kuvia taas kerran! Skotlannissa tulee kyllä silmäkarkkia sekä maisemien että kilttiasuisten skottimiesten tarjoamana, ja aatella; enää tää plus kaksi päivää ja meikäkin taas viipottaa skotlannin maaperällä, ou jee! :) Viikko aikaa, tarkoitus käydä pohjosessa Aberdeenissa asti ja etelässä mennään pohjois-Englantiin saakka ja tietysti kaikkee mitä sille välille mahtuu. En JAKSA oottaa :)

    -anne-

    VastaaPoista
  2. Kiitos Anne, kiva kun jaksat käydä lukemassa. Tästä postauksesta melkeen kaikki jutut on Dundeen ja Aberdeenin välillä, joten jos vaan liikut autolla niin poikkea ihmeessä katsomassa näitä paikkoja ihan omin silmin - ihan wau juttuja kaikki :) Ihanaa UK-lomaa sulle :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, nautin varmasti. Kuten sanottua maa on mut saanu valtoihinsa jo monta vuotta sitten, ei kai siihen koskaan kyllästy :) Viime reissulla käväisin Stonehavenissa asti ihastelemassa Dunnottarta, siitähän ei enää pitkä matka Aberdeeniin olekaan. Bussilla tosin liikutaan joten tutustutaan vaan kaupunkialueeseen tällä kertaa. Mutta näkeehän sitä maisemia kumminkin.

      -anne-

      Poista