perjantai 22. joulukuuta 2017

Vähiin käy ennen kuin loppuu



Niin se vaan vuoden loppu lähenee vaikkei mitään sen eteen tekisi.

Vuosi on ollut tapahtumarikas, täynnä ihania ihmisiä ja sitäkin ihanampia muistoja. Kiitos teille kaikille, jotka olette jaksaneet lukea mun sepustuksia vuoden varrella ja kiitos kaikista kommenteista! Jatkan kirjoittelua ensi vuonna taasen, mutta tämä lienee vuoden viimeinen teksti.

Olen aina ollut isosti jouluihminen, mutta parina viime vuotena fiilikseen pääsyssä on ollut vähän ongelmaa ja joulut on olleet aika värittömiä. Tänä vuonna pitkästä aikaa tunnen sellaista mukavaa joulukutinaa ja ehkäpä tänä vuonna joulu pitkästä aikaa onkin hivenen väritetty joulutaikojen väreihin - kukapa tietää! Uusi vuosi meneekin sujuvasti neljän yövuoron parissa, joten tänäkään vuonna Skotlantilainen hogmanay ei avaudu mulle osaston ovia edemmälle. Katellaan sitä sitten ensi vuoden lopussa jos tuuri käy.

Pitkästä aikaa fiilis on vähän sellainen, että tauko tulee tarpeeseen, mutta mulla on kuitenkin vielä yksi yövuoro edessä. Tiedätte varmasti sen tunteen ennen viimeistä työvuoroa ennen vapaata, ei millään jaksais mutta mentävä on. Siispä pidemmittä puheitta :


                    Ihanaa Joulua rakkaat kanssakulkijat ja ihania 

                                            hetkiä vuodelle 2018!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti