Tiedättekö ne ihanat kesäyöt, kun yölläkin on lähes valoisaa? Ne yöt kun yökosteus on niin kaiken peittävää, että heinänkorsissa on vesipisaroita ja maiseman peittää kaiken anteeksi antava sumu, joka kietoutuu ympärille kuin hämähäkin seitti - tuntuen, mutta ei kastaen? Ne kesäiset yöt joiden rauhaa rikkoo vain satunnaiset lintujen luritukset ja satunnaisesti niihin tulevat vastaukset? Ne yöt, jolloin t-paidassa on tulee vilu, mutta pitkähihaisella on juuri sopiva? Ne yöt, jolloin tuntuu, että on olemassa vain se hetki ja on helppo hengittää?
Toivottavasti tiedätte, sillä ne yöt on jotain ihan parhautta.
Ja mulla oli sellainen yöhetki, täällä skotlannissa, perjantaina vartin yli kahdeksan illalla.
Astuin ulos työpaikan ovesta ja lähdin kävelemään kohti kotia. Pääsin vain muutaman askeleen kun piti pysähtyä ja miettiä, että mikäs nyt. Ja sitten se tuli se hetki ja vei mukanaan. Siihen ihanaan kesäyöhön, oman talon pihalle, varpaat kosteassa nurmikossa palellen, kuunnellen hiljaisen yön lintujen ääniä, sen ihanan turvallisen sumun kietoutuessa hentona ympärille kuin halaten - kaikki hyvin.
Seisoin ihan hetkisen vain ja kävelin sitten kotiin. Mieli kevyenä, sitä pientä hetkeä arvostaen.
Kaikki hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti