sunnuntai 16. elokuuta 2020

Tapahtui kesällä kerran..


Heissuli veissuli! Anteeksi nyt heti alkuun tämä hirmuiseksi venähtänyt tauko, josko kukaan on ehtinyt edes kaipailemaan. Keväällä ja alkukesästä elämässä ei tuntunut tapahtuvan juuri mitään ja sitten alkoikin tapahtua siihen tahtiin, etten yksinkertaisesti ole ehtinyt edes ajatella koko blogia.


Kävi tuuri sään kanssa, oli jopa niin aurinkoista, että kuvia oli vaikea ottaa liian valon vuoksi!


Kesäkuussa tilanne täällä meillä koronan kanssa oli sen verran rauhoittunut, että pääsin palaamaan takaisin omiin "oikeisiin" töihini. Kävin myös ekaa kertaa työhaastattelussa Band 6 rooliin omassa yksikössäni - mikä on suomessa verrattavissa vuorovastaavaan/apulaisosastonhoitajaan. Jäädyin kuitenkin haastattelussa niin totaalisesti, että tiesin huoneesta poistuessani etten saisi paikkaa. Enkä saanut. Mutta haastattelu kokemus oli todella hyvä kokemus ja poiki kuitenkin mukavia lisäkuvioita normaaliin työnkuvaani liittyen, joten ei missään nimessä hukkaan heitetty homma ollut se. Kertoilen niistä lisäkuvioista sitten joskus kun on jotain konkreettisempaa kerrottavaa. Mutta hyvillä mielin töissä siis olen  :)

Sää oli niin upea, että välillä kuvia oli vaikea ottaa liian valon vuoksi!

Aloin jossain kohti kevään aikana kaivata kovasti ikiomaa pihaa ja vähän etäisempää asumiskuviota keskustaan nähden mitä olin. Asunnossa talven aikaan sattuneet vesivahingot, joiden korjaaminen oli alkujaankin hidasta ja koronan myötä täysin olematonta, avitti päätöksen tekemisessä aikalailla. Ja nythän mulla on se autokin, joten ei ollut mitään syytä pysyä ihan työpaikan nurkilla yhtään pidempään. Niimpä sopivan kodin löydyttyä alkoi loputtomalta tuntuva odotus, että pääsisin katsomaan asuntoa ja tekemään asuntohakemusta. Lopulta kesäkuun lopussa pääsin katsomaan asuntoa ja heinäkuun alussa sain avaimet uuteen kotiin. Tavoitteena oli saada muutto hoidettua ja edellinen asunto luovutettua ennen elokuun alussa olevaa lomaani ja kun pistää oikein reippaasti tuulemaan niin onnistuihan se, eikä tullut ees ihan hirveä hiki. Onneksi on hyviä ystäviä, jotka jeesaa niin siivouksessa kuin muistaa pitää ruokahuollosta huolta muuttopäivänä - kiitos teille!



Hieno paikka evästelyyn!


Tietysti mikään ei koskaan suju ihan ilman ongelmia, eihän kyseessä muuten voisi olla mun elämä!           Ensin oli vaikeuksia saada suihku toimimaan. Tässä asunnossa on enemmän katkaisijoita kun suoraan katsomalla keksii ajatella mihin ne liittyy, etenkin kun niiden sijoittelu vaikuttaa melko mielivaltaiselta. Olin siis melkolailla nolo kun sähkömies korjasi suihkun laittamalla portaiden alla olevassa kaapissa yhden katkaisijan eri asentoon! Noo setä oli hirveän kiltti ja sanoi, että parempi näin päin kuin, että oisi ollut oikeasti rikki.. 


        Sitten tuli nettipiuhan asentajat. Täällä netti tulee vielä kaapelin kautta ja pojat tuli vetämään kaapelin paikalleen - paitsi etteivät saaneet yhdistettyä kun joku kaapelihässäkkä maan alla oli tukkeessa. Tuli about viikon viive kun piti kaivaa katu ylös että sen kaapelihässäkän sai fiksattua ja yhteys talon seinään kiinnitettyyn boksiin luotua. Tästä johtuen myös varsinaisen nettiasentajan tulopäivä siirtyi parilla viikolla.

Tämäkin oli evästely maisema

Tässä kohti mulla alkoi loma ja pääsin vihdoin vähän hengittelemään rennommin. Pari ekaa lomapäivää vaan nautiskelin: luin hyviä kirjoja koko päivän ja otin päikkärit kun siltä tuntui. Sitten lähdettiin kaverin kanssa pariksi päiväksi Skyen saarelle nauttimaan kauniista Skotlannista. Ja olihan mahtavat pari päivää, kaikki maisemakuvat tässä postauksessa on siltä reissulta. Palasin kotiin perjantai iltana yhdeksän jälkeen illalla ja sain jatkoa tähän "vain mun elämässä" sarjaan..


Koralli ranta. Oli muuten hippusen karkeaa paljain jaloin tallustaa..


         Eli kun astuin sisälle tajusin nopeasti, että sähköt on katki, aivan kaikki pimeänä ja jääkaappi lämmin.. Great. No siitä sitten ensin naapuriin kysymään, et miten heidän sähköt - kaikki kunnossa eli vika vain mulla. No sitten soitan omalle sähköntuottajalle joka sanoo, että ei ole heidän päässä ongelmaa ja saan numeron johon soittaa, josta ylläpidetään itse verkkoa. No sieltä saan näppäriä ohjeita mitä testata, mutta valitettavasti ei apua joten he lähettävät miehen tarkistamaan missä mättää. (Tässä välissä ylettömän ystävällinen naapuri tuo mulle kynttilöitä, sytkän ja nettisalasanansa, että pääsen hoitamaan asioita netissä ) Tämä sähkösetä saapuu lähempänä yhtätoista illalla ja toteaa, että mun sähkökaapeli on kuollut - todennäköinen syy löytyy niistä nettisedistä jotka edellisellä viikolla mylläsivät tuossa kadulla, että saivat sen nettikaapelin.. NOH, sähkösetä sanoo, että mitään ei tehtävissä juuri nyt mutta järjestää agregaatin paikalle, että pärjään yön yli ja lupaa heti aamusta pelastusjoukot paikalle. Agregaatin tuova setä saapuu vähän jälkeen puolenyön, laittaa agregaatin toimintaan ja poistuu. 5min poistumisen jälkeen sähköt nyykähtää ulkona pauhaavasta agregaatista huolimatta, joten laitan sen pois päältä ja menen nukkumaan. Lauantai aamuna sähkösedän lupaamat pelastusjoukot on oven takana 8 aikaan aamulla, päästän heidät töihinsä eli lukitsen itseni ja kissat makkariin ja otan pienet jatko unet.. sillä aikaa sedät kaivaa sekä naapurin etupihan, että omani ja iltapäivästä Tadaa! Mulla on toimivat sähköt. Sedät siivoavat jälkensä ja minä pääsen jatkamaan lomaani.

Portreen satama


Tällä viikolla olen sitten pikkuhiljaa ottanut takapihaa haltuuni ( taistellut urheasti valtavien hämähäkkien kanssa terassin herruudesta), se nettiasentaja tuli vihdoinkin ja tietysti porasi kaapelille reitin läpi ulkoseinän, eteisen ja olohuoneen seinän - mutta nyt on toimiva netti ja telkkarikin. Tein nopean Ikea läpijuoksun ja onnistuin ostamaan vihdoin itselleni sohvan, joka saapui siis tänään Lauantaina. Kävin myös tekemässä työkeikan Edinburghissa eräällä teholla ja tuolla 11.30-20 vuorolla tienasin siis itselleni ne rahat jotka käytin sohvaan. On ihan uskomatonta miten hyvää palkkaa nää vuokrafirmat maksaa näistä keikoista. Minimi tuntitaksa minkä minä saan käteen on 32puntaa/tunti, eli voin vaan kuvitella mitä sairaalat joutuu maksamaan näille firmoille. 




Mutta sellaista! Siinäpä lyhyt kooste mitä tässä kesän aikana on tapahtunut. Tuntuu, että kesä on hujahtanut ohi ihan huomaamatta. Koitan postailla kohtuu pian uudelleen vähän tarkemmin tästä uudesta kodista ja seikkailuistani matkalla ruokakauppaan ja kierrätyskeskukselle - olen uskomattoman hyvä löytämään itseni ihan jostain muualta kuin sieltä minne olin menossa :D Mutta niistä lisää ensi kerralla. Pysykää turvassa, olette rakkaita!

2 kommenttia:

  1. Täällä ilmoittautuu yksi joka on kaivannut postauksiasi. Varsinkin nyt kun tämän vuoden oma reissu sattuneesta syystä peruuntui, on ihanaa katsella kuvia. Skye on kyllä maaginen paikka, kävin siellä ensimmäisellä matkallani skotteihin 2012. Onnea uusiin kuvioihin, toivottavasti jaksat postailla jatkossakin kuulumisia.

    -anne-

    VastaaPoista
  2. Hei anne!
    Mahtavaa, että löysit vielä tänne kaiken tämän tauon jälkeen! Toivottavasti kaikki siellä on hyvin ja toivotaan, että piakoin matkustaminenkin on enemmän mahdollista kuin nyt. Voi hyvin!

    VastaaPoista