Hei hei 2019 ja vanha vuosikymmen!

 Tajusin muutama päivä sitten, että tuleva vuoden vaihde päättää myös kuluneen vuosikymmenen. Jotenkin asia oli ihan päässyt lipsahtamaan mielestä, miten ne vuodet meneekin nykyään niin nopeaan.

 Tein pikaisen kurkkauksen omaan kuluneeseen vuosikymmeneeni ja olihan siinä käännös jos toinenkin.

Aloitin uuden vuosikymmenen 2010 tammikuussa juuri virallisesti eronneena ja juuri 30 täyttäneenä. Elämä tuntui olevan ihan eri tavalla aluillaan. Ero oli mennyttä elämää ja tunsin olevani valmis mihin vain. Olin päättänyt lähteä ulkomaille töihin ja valmistauduin kovasti kielikokeisiin, jotka kuitenkin harmittavaisesti molemmat jäivät puolikkaan-pisteen päähän tavoitelluista. Elämässä oli kuitenkin uusia tuulia, joten kauaa ei testit jääneet harmittamaan. Myin talon, muutin Turkuun, elämään ilmaantui uusia ystäviä ja vähän enemmän kuin ystäviä. Elämä järjestäytyi uudelleen; koirat muuttivat uusiin koteihin ja kissakuviotkin eli omiaan. Kuvia ilmestyi ihoon.

Jos jotain entisestä kaipaan, se on tää talo. Mun eka oma koti ja paikka missä tuntui, että tänne mä kuulun.

Elämä tuntui pääasiallisesti hyvältä, työkuviot laajeni ampparikeikkojen ja Partylite konsultin muodossa. Rakkaus asettautui rinnalle ja yhteistä elämää rakennettiin ensin Turkuun ja sitten kaikkien yllätykseksi takaisin siihen samaan taloon, jonka reilua vuotta aiemmin olin myn myynyt. Olin hirmuisen onnellinen ja tunsin olevani siellä missä pitääkin. Kissatkin asteli takaisin elämään. Elämä jatkui kuin aaltoina, pientä onnea ylös, pientä murhetta alas, kokonaisuutena kuitenkin niin positiivisena. Aloitin YAMK opinnot kun ampparihommat jäi lakimuutoksen myötä taakse. 

Minäkö muka pullea!

Minähän olen vain hirmuisen pitkä!

2014 alkupuolella olin omassa elämässäni hirmuisen onnellinen. Oli työ, koti, perhe kissoineen, hevosharrastus ystävineen, arki oli arkea mutta niin pitikin. Parisuhteen toinen puoli oli huomattavasti vähemmän onnellinen, näin sen kyllä ja kyllähän siitä paljon puhuttiinkin. Suunniteltiin uusia kuvioita ja vähän eläteltiin toivoakin. Olin kuitenkin aivan liian lähellä nähdäkseni missä oikeasti mentiin ja aaltojen liike vain voimistui. Isommin ylös ja vielä korkeammalta alas. Kunnes vuoden lopussa elämä hajosi täysin. Parisuhde räjähti, toinen kissoista kuoli, talo pistettin myytiin.. 

Ikuinen ikävä, Iiris <3

2015 Olin enemmän rikki kuin koskaan elämässäni aikaisemmin. Ainoa mitä osasin tehdä oli piiloutua ja lähteä pakoon. Kaikki tunteet laitettiin pakettiin, piiloon takimmaiseen varastoon mitä mielestä löytyi. Entisestä elämästä ei jäänyt jäljelle kuin rakas Siiri.

2016 alkoi vaihtamalla maata. Karkauspäivänä kone kantoi minut tänne Skotlantiin. Elämään mahtui ainoastaan uuden oppimista ja syvää väsymystä. Uusi työ, kieli ja maa vei mehut niin ettei ekaan puoleen vuoteen mahtunut mitään muuta. Mutta kesän tullessa alkoi elämä voittaa ja alkoi tuntua hyvältäkin. Töissä oli helpompaa, vapailla jaksoi ihmetellä uutta maailmaa ja yllättäen siivoaminen alkoi tuoda ihmeellisiä asioita esiin. 

Koko loppuvuoden ja läpi vuoden 2017 siivosin raivoamalla. Aina kun tartuin imuriin, entinen elämä hyökkäsi esiin. Kävin miljoonia keskusteluja pääni sisällä: raivosin eksälle, itselleni, maailmalle. Itkin ja raivosin vuoro tahtiin ja pikkuhiljaa kuukausien kuluessa jotain alkoi asettua. Annoin anteeksi itselleni, eksälleni, vielä uudelleen itselleni ja pikkuhiljaa siivoamisesta alkoi tulla vain siivoamista.

Vuonna 2018 aloin miettiä omaa elämääni ja mitä siltä haluan ja sen seurauksena päädyin tänne Glasgowin reunalle. Ensin meni taas vuosi ihmetellessä uusia kuvioita ja työpaikkaa ja tämä vuosi on sitten ihmetelty ja oltu vaan, ensimmäinen vuosi kun tuntuu, että kunnolla hereillä ja läsnä. Aalto liike on vihdoin asettunut ja on ollut tyyntä. On ollut jopa niin tyyntä ja tasaista, että olen vihdoin päättänyt, että on aika laittaa elämä taas liikkeelle. Katsoa mitä seuraava joki kuohuineen tuo tullessaan. Ehkäpä seuraava vuosikymmen tuo lisää väriä, iloa ja varmasti niitä surujakin, mutta nyt tuntuu, että oon valmis - pärjään kyllä.

Haluan tässä vielä kiittää teitä ystävät, jotka ootte säilyneet mun rinnalla koko tän vuosikymmenen. Elina, Niina, Hanna, Joanna erityisesti, mutta myös te muut. Osa kulkenut mun kanssa matkaa pitempääkin, osa vasta hetken aikaa, mutta ootte kaikki tärkeitä. Vaikka tämä elämä kuljetaankin lopulta yksin, on mahtavaa, että teitä rinnalla kulkijoita on kuitenkin mukana. Tuki ja turva on ollut myös perheessä, ikuinen kiitos että olette!

 Ihanaa uutta vuotta ja vuosikymmentä, rohkeasti eteenpäin - me pystytään kyllä.

-> johan oli vuosikymmen! :D