Ja sitten onkin jo vuoden loppu ja uusi tuloillaan

 Näinhän se näyttää nykyään mun kirjoittelu olevan, lähes olematonta. Kesän jälkeen elämään mahtui kaikenlaista.

Loppukesästä Siiri alkoi olla vähän rispaantuneen näköinen ja yksi aamu meidän rutiinilla vessareissulla, missä minä istun pöntöllä heräämässä ja siiri pyörii jaloissa silitettävänä, tajusin sen olevan pelkkää luuta ja nahkaa. Kaikki selkärangan osaset ja lation luut tuntui käteen niin että pahaa teki. Useamman eläinlääkäri käynnin tuloksena Siirillä oli diagnoosina diabetes ja mulla tyhjiin käyvä lompakko. Siiri sai itselleen kylkeen hienon verensokeri sensorin ja minä puhelimeen apin, jolla Siirin sokereita sitten seurailtiin. Insuliinia annetaan kaksi kertaa päivässä ja Siiri pisti aikalailla heti suoraan stopin kaikille mahdollisille diabetes ruuille, joten ruokavalioon ei juurikaan ole koskettu. Onneksi aika, insuliini ja kärsivällisyys on auttaneet ja Siiri voi nykyään jo huomattavasti paremmin ja on takaisin normipainossaan ja päivittäisissä touhuissaan. 

Syksyn Siiri stressin jälkeen olikin ihana, että itselle koitti loma lokakuussa ja lähdin ensi kertaa elämässä seikkailulle Kanadaan, Vancouveriin. Sysäyksen reissulle antoi oman suosikki tv-sarjani päättyminen pari vuotta sitten. Olen katsonut sarjaa dvd-boxeilta ja toin itselleni viime joulukuun suomilomalta tuliaisina kaksi viimeistä kautta suomiteksteillä. Keväällä kun viimeinenkin kausi oli katsottu, mulla oli jotenkin vaikea päästää sarjasta irti ja eksyin vahingossa youtubeen katsomaan looppereita ja sieltä sitten muita sarjaan liittyviä asioita ja kävi ilmi, että sarjalla on edelleen hengissä ja hyvinvoivana tapahtuvia Conventioneita, tapahtumia minne sarjan päätähdet ja muita vakituisia näyttelijöitä saapuu paikalle fanien tavattavaksi. No ihan uteliaisuuttani sitten keväällä katsoin missä kaikkialla tänä vuonna näitä tapahtumia on ja sattumalta mun lomaviikolla sattui olemaan tapahtuma Vancouverissa, missä sarja pääosin on kuvattu. No siitähän se ajatus sitten lähti ja Päivi pääsi ekaa kertaa elämässään kauan haaveillulle reissulle Kanadaan. Ja olihan ihanaa, Vancouver oli ihana ja lumoava, convention kaikkea sitä mitä oletin ja aika paljon muutakin ja reissusta jäi näiden tänne laitettujen kuvien lisäksi ihanan paljon muistoja ja pari uutta ystävää joiden kanssa on tarkoitus jatkaa yhteyden pitoa. 

Marraskuun alkuun mahtui pikainen reissu Lontooseen meidän pienen Suomalaisen kuoron kanssa. Lontoon merimieskirkolla on myöskin kuoro ja ollaan tehty silloin tällöin yhteisiä tapahtumia. Viimeksi lontoolaiset tuli tänne Glasgowiin meidän vieraaksi, joten nyt oli meidän vuoro vierailla heillä. Itse pääsin paikalle vain viikonlopuksi oltuani perjantain päivävuorossa töissä. Vuoron jälkeen hyppäsin yönyli ajavaan bussiin ja sen kyydissä huristin aamuksi Lontooseen. Olihan siinä istumista. Lauantaina harjoiteltiin ja tehtiin ylläri esiintyminen merimieskirkolla oleviin häihin ja Sunnuntaina laulettiin ensin jumalanpalveluksessa ja sitten iltapäivästä oli meidän yhteiskuoron konsertti, joka vähäisistä yhteisistä harjoituksista huolimatta meni ihan kivasti. Ehdittiin kuorokaverin kanssa pikkuisen iltapäivästä ihailla Thames- joen varttakin ja sitten taas istumaan yöbussiin ja aamuksi kotiin. Voin kertoa, että jalat tykkäsi hyvää moisesta maraton istumisesta...

Penny-heppa on edelleen mun elämässä mukana. Sillä on ollut harmillisesti tässä syksyn aikana myös hieman terveyshuolia, mutta niistä huolimatta Penny tarjoaa mulle sitä paljon kaivattua venttiiliä ja stressin purkua mitä aina välillä on hyvä tehdä. Sydäntä lämmittää miten sekä Penny, että saman omistajan toinen hevonen Cheyenne ovat oppineet tunnistamaan minut ja tulevat aina hörinällä vastaan minua ( ja minun omenoita) portille. 

Töissä sujuu myös mukavasti. Uusi rooli on ollut iso oppimisen paikka kuluneen vuoden aikana, mutta on samalla tarjonnut juuri sopivasti sitä haastetta lisää tuttuun työhön jota jo pidempään olin kaivannut. Koen edelleen, että teho-osasto on juuri minulle sopiva paikka ja on ilo huomata miten uusi työkuva on avannut omat silmät arvostamaan ihan eri tavalla sitä vuosien aikana itselle kertynyttä työkokemusta ja sen myötä osaa tukea ja opastaa tuoreempia hoitajia uralla eteenpäin. Valitettavasti koronan jälkeinen elämä sairaalassa on edelleen aika polvillaan ja työssä on paljon huutavasta resussipulasta johtuvia tekijöitä, joille ei voi mitään, mutta jotka valitettavasti tekee työstä todella raskasta. Onneksi on mahtava tiimi, hyvä esimies ja hullu suomalainen sisu ja huumori jolla jaksaa eteenpäin.

Huomenna on vuoden viimeinen päivä ja vietän sen töissä, joten tämä viesti olkoon kiitokseni kuluneesta vuodesta ja teidänkin tuesta. Koska oma kirjoittelu tänne on tänä vuonna ollut todella vähäistä ja koen, että jotenkin on niin vähän mitään sanottavaa, olen päättänyt laittaa tämän blogin tauolle. Ehkä tästä vielä innostun ehkä en, katsotaan mitä elämä tuo.

                 Ihanaa vuotta 2023 ja Kiitos, pysykää turvassa!

Kyllä kesällä on ihanaa

 Ompas ollut ihana kesä tänävuonna.

Suomen reissulle osui ihan mielettömät kesäkelit, aurinko paistoi joka päivä ja lämmintä riitti yli omien tarpeiden. Vettä tuli vain muutamana päivänä ja silloinkin pienen hetken kerrallaan, joten haitaksi asti ei sitäkään ollut.

Tänä vuonna loma onnistui olemaan todella loma - vaikka olin Suomessa vain kaksi viikkoa, aika tuntui paljon pidemmältä. Oli ihana nähdä ystäviä ja sukulaisia ja silti pitää yllä rento lomameininki ilman kiiren tuntua tai turhaa häsläämistä. Loma huipentui mukavasti Sunrise Avenuen keikkaan ja siihen, että matkalaukku selvisi kaikista lennoista kotiin asti samaan aikaan mun kanssa. Tällä viikolla on tullut jatkuvaa uutista, miten euroopan kentät peruu lentoja hillitäkseen matkustavien ihmisten ja heidän matkatavaroidensa määrää työvoimapulasta kärsivillä kentillä. Siinäkin mielessä oma ajoitus oli oikein kohdillaan.

Erinomaisesta lomasta johtuen ja tietysti siitä, että äiti jäi tällä reissulla takaisin Suomeen, on arkeen palautuminen tällä kertaa ollut kovin hankalaa. Ensimmäisinä päivinä en oikein osannut ryhtyä kotona mihinkään ja vietinkin muutaman ylimääräisen päivän vain kissojen kanssa kotosalla. Töissä ensimmäinen viikko meni ihan ihmetellessä, mitä siellä kuuluu tehdä ja mitäs ne kaikki salasanat olikaan. Tallilla Penny katseli hivenen turpaansa pitkin, että mikäs se tämmöinen täti onkaan, mutta muisti sitten omenan ilmestyessä, että tämä olikin tämä omena täti.. 

Kuvassa erittäin tyypillinen Glasgown mainostaja, jonka duuni on siis seistä ja pitää mainoskylttiä näkyvillä. Mahtaa olla palkka mainio..

Kauppa reissulla joutui taas hetken miettimään omia ostoksiaan kun niitä suomituotteita ei sitten olekkaan hyllyssä. Mutta kyllä kassalla tuntui taas ihan kivalta olla kotona - Suomen hintataso on oikeasti aika järkyttävä. Kyllä meilläkin hinnat on menneet ylöspäin koko ajan ( esim diesel on nykyään 1.95 puntaa per litra! omg), mutta siitä huolimatta hintataso on näin yksineläjälle täällä kyllä paljon armollisempi. Ostin kesän kunniaksi kilon laatikon mansikoitakin (4 puntaa) kun kerran kotimaista on nyt hyvin tarjolla. 

Jälleen kerran erittäin tyypillinen näky keskustassa auringon paistaessa. Ihmiset kerääntyy portailla viettämään lounastaukoa tai tapaavat kavereitaan, kuuntelevat katusoittajaa yms.

Meillä on ollut nyt alkuviikon aika mukavan lämmintä ja tänään oli oikein aurinko päiväkin. Päätin vapaiden kunniaksi pitää leffa päivän ja lähdin Glasgown keskustaan elokuviin, sillä pidän keskustan teatterista eniten. Jätän auton aina kaupungin laidalle parkkiin ja otan maanalaisen keskustaan, säästän aikaa ja hermoja kun ei tarvitse ajella keskustaan. Tänään metrotunnelin tuoksu tuntui jotenkin todella kotoisalta - tunnelit tuoksuu aina vähän sellaiselle kostealle maakellarille ja jostain syystä tänään siitä tuli tosi hymyilyttävä olo. Päätin nousta yhtä asemaa aikaisemmin ja kävellä koko Buchanan streetin alhaalta ylös, koska sää kerranki suosi kääpästelyä. 

Kuva kotimatkalta kun jouduin odottelemaan tietyön valoissa

Ja olipa mukavaa. Kerrankin väkimäärä ei ahdistanut( vaikka sitä kyllä oli liikaa mun tarpeisiin), kadulla soittavat muusikon alut oli kaikki ihan kuunneltavia ja kaupoista kantautuvat saippuan ja kahvin tuoksut korosti kesäfiilistä entisestään. Oli kiva katsella kadulla kulkevia paikallisia ja sekä turisteja ja päätin itseksin elää hetken turistina ja otin muutaman kuvan tähän postaukseen laitettavaksi. Leffat oli molemmat mukavia, eivät erityisen hyviä mutta ihan sopivaa kevyttä kesäkatsottavaa ja pitkästä aikaa oli leffakarkkeina suomesta tuotuja herkkuja.

Kotona sain vihdoin aikaiseksi nyppiä vähän kesäkukka istutuksia ja teimpä pienen sovituksen aitaankin, joka toivonmukaan hillitsee Juuson jatkuvaa aidan toiselle puolelle haikailua, nähtäväksi jää. Mutta semmoista. Asiaa ei tälläkään kerralla ollut, mutta ihan vaan kesäterkkuja ajattelin lähettää. Nautitaan nyt kun voidaan, syksy on kohta täällä :D

Pysykää turvassa!

Ja sitten onkin jo kesä!

 Mulla näyttää tämä blogiin kirjoitus tahti vain hidastuvan ja hidastuvan, mutta ihan vielä en ole valmis kokonaan lopettamaan tätä satunnaista riipustelua niin  täälläpä taas ollaan!

Vesi sateet jatkui aika lailla koko maaliskuunkin ja vasta huhtikuussa alkoi tulla oikeaa kevään tuntua. Aika meni melkolailla pitkälti uuden työn opettelun merkeissä, niin paljon on asioita joita tapahtuu sen arkisen tohinan takana piilossa, joita ei siinä petipaikalla sairaanhoitajana ollessa edes osaa miettiä. Aikalailla on suomitytön aivot saanut tehdä töitä, että pysyy matkassa. Onneksi meillä on niin käsittämättömän hyvä tiimi ja etenkin meidän vastaavat lääkärit osaa todella hyvin huomioida, koska on aika vihreä vuorovastaava puikoissa niin mukauttavat omia toimintojaan sen mukaan, että yksikkö on hyvin tuettu. Iso käsi heille.

Huhtikuun lopussa oli kevään isoin asia kun veli ja äiti saapuivat tänne. Veli kävi vain pikaisesti kääntymässä viikonlopun verran ja äiti jäi sitten tänne mun kanssa vähän pidemmäksi aikaa. Ja sitten tietty melkolailla heti toukokuun alussa iski nää "vain Päivin kanssa jutut" päälle. Eli ensin tietty iski korona - meille molemmille. Siinäpä sitten istuttiin vajaa kolme viikkoa sisätiloissa ja kudottiin sukkia. Äiti teki yhtä ja samaa paria kun aina oli muka jotain vikaa, ja minä tein sitten 5 parit sukkia valmiiksi. Osan alusta asti, osasta puuttui toinen sukka ja yhteen fiksasin vain varren. Sitten loppui kiinnostus ja nyt tuo kuudes setti odottaa toisen sukan valmistumiseen tarvittavaa motivaatiota.

Muuten ihan kiva mut tommonen tirppa eksyi keskelle kuvaa, mikä ajoitus..

Korona kun helppasi ja päästiin vihdoin vähän liikkeellekkin äiti meni ja heittäytyi sormi edellä kenttään ja sormi 90 asteen kulmassa väärään suuntaan. Onneksi sairaanhoitaja oli paikalla ja sormi pikapikaa taas normi asennossaan ja potilas kärrätty kotiin vetämään henkeä. Näinhän mä suunnitelinkin toisen loman sujuvan..

Ollaan kuitenkin päästy ongelmista yli ja käyty aika kivoilla kävelyillä aina sään salliessa ja käytiinpä yhdellä yönyli reissullakin tuolla ylämailla päin. Sieltä tuliaisina oli kotipuutarhaan yksi sormustinkukka mikä ihan väkisin halusi lähteä meidän mukaan äidin avittamana - mitään vähempää en äidiltä odottanutkaan. Äiti on ollut ahkerana kissa vahtina ja puutarhan hoitajana sillä aikaa kun itse olen ollut töissä.

Tää kotinurkilta löytyvä pikku putous on kyllä mun lemppari- aina vaan

Nyt on onneksi kuitenkin kesän paras hetki lähestymässä, aivan oikein - kesäloma! Perjantaina on tarkoitus suunnata kohti Suomea ja nauttia kesästä. Hivenen hirvittää tuleva lento, edellinenkään ei mennyt ihan nappiin ja nyt lentoyhtiö varoittelee Amsterdamin olevan varsin ruuhkaissa kun siellä on lakkoa ja muuta - joten nähtäväksi jää minne me päädytään ja millä aikataululla.

 

Ihanaa kesää kaikille ja palataan taas kun muistetaan! 

Kaikki tämän postauksen kuvat on mun ja äipän seikkailuilta. Paitsi viimeinen, se on takapihalta :D

Melkein voisi olla jo kevät

Hei taasen! Olen selkeästi tulossa vanhaksi kun tuntuu, että aika ei pysy lainkaan hallussa ja viikot ja kuukaudet vaan vilisee silmissä. Talvi tuli ja vuoden vaihde meni niin, ettei oikein mukaan ehtinyt. Joulukuussa oli mukava visiitti kotoSuomessa, ihana oli nähdä perhettä ja ystäviä vailla kiirettä. Ja sitten täällä meillä alkoi se perinteinen talvi: sataa vettä ja tuulee. Ja kuulkaa sitä vettä on tullut tammikuun lopusta lähtien aivan jatkuvasti. Tuntuu, että helmikuussa ei muuta ole ollutkaan kuin vesisadetta tai myrskyä ja vesisadetta. Väliin vähän lunta ja sitten taas vesisadetta.

Näitä tärähtäneitä "kävelyllä sateessa" kuvia on kännykkä täynnä :D

Elämä onneksi jatkuu sateesta huolimatta. Uusi työnkuva alkoi tammikuun alkupuolella. Yksikön kiireistä ja sairaspoissaoloista johtuen sain kunnon "suoraan syväänpäähän" startin kun ensimmäiset pari vuoroa uudessa roolissa sain vetää ihan itsekseni kun ei ollutkaan sitä ajateltua tukihenkilöä paikalla. Niistä onneksi selvittiin ja sen jälkeen onkin ollut kiva tehdä vuoroja kun aina on ollut joku kokeneempi avittamassa ja katsomassa perään. Paljon on uutta opittavaa ja välillä vähän liikaakin, mutta ilo on ollut myös huomata miten vuosien varrella hankittu kokemus kantaa ja auttaa eteenpäin näin uudessakin roolissa. Penny toimii edelleen viikkojeni ilostuttajana ja luonnollisena keinona purkaa stressiä. Vaikka talvi on jatkuvine sateineen ollut todella pitkä ja välillä motivaation löytyminen sateessa ulkoiluun on ollut kovilla niin Pennyn kanssa sekin tuntuu sujuvan paremmin. En edelleenkään voi uskoa millainen tuuri mulla kävi Pennyn kanssa ja kun omistajakin on vielä niin mukava ja joustava, ei voi olla kuin kiitollinen tästäkin tuurista.

Koska talvi..

Valon lisääntyessä tässä helmikuussa on kuitenkin pikkuhiljaa alkanut tulla kevättä näkyviin ja se tuntuu myös mielialassa. Mun pikkuinen takapihani on alkanut virittäytyä kevääseen puskemalla pienen pieniä krookuksia ja tulppaanin alkuja näkyviin ja ne tuntuu kasvavan silmissä. Paitsi krookuksen varret tuntuu päätyvän enemmän tai vähemmän Siirin suuhun ja jotenkin aina vähän kirpaisee sielusta kun terassilta löytyy taas uusi katkennut kertaalleen oksennettu krookuksen nuppu.. Myös esikko kukkii täyttä päätä välillä vierailevista lumisateista huolimatta. Kevät myrskyt riepotti mun aitojen näkösuojat aika railakkaasti tässä parin viikon ajan ja yksi rymyäminen vei terassista yhden kattopaneelin mennessään, joten mulla lienee ohjelmassa hieman pihapuuhia jahka kelit tästä hieman paranee ja amazonista tilatut pajuaidat saapuvat.

melkeen kuin kotona ois

Tämä hetki jäi mieleen pitkäksi aikaa, sielu lepää näissä.

Kun äippä kutoo ei Juuso pääse syliin, mutta kosketus on oltava

Joten tässäpä sitä taas ollaan, kevään alkutaipaleella ihmettelemässä, että mihinkäs se talvi taas menikään. Hullu maailma pyörii omilla kierteillään ja näin pienenä ihmisenä välillä hirvittää mihin tässä ollaan oikein menossa. Mutta päivä kerrallaan ja kohti valoa. Pidetään toisistamme huolta. Pysykää turvassa! (luonto kuvat Ness Glen nimiseltä kävelyreitiltä)