keskiviikko 12. toukokuuta 2021

Toukokuun turinoita

 Heippa kaikki!

Toivottavasti kevät on ollut teille myötämielinen. 

Löysin keväällä tämmöisen kivan vesiputouksen ihan kotinurkilta..


Täällä huhtikuu oli ihanan aurinkoinen ja melkoisen lämminkin. Ihanaa oli seurata, miten vihdoinkin syksyllä istutetut pionit heräsivät henkiin ja lähtivät kasvamaan. Lämpimät päivät toi esiin myös öttiäis ongelman, johon en ollut varautunut. Ihana aurinko kulmani terassilla tuntuu olevan kovasti myös hämähäkkien mieleen. Valitettavasti hämähäkit on elämäni osa-alue, jota en halua käsitellä missään muodossa, joten googlailin kissaystävällisiä keinoja hankkiutua niistä eroon tai ainakin vähentää rajusti. Netin syöverit tiesi kertoa, ettei hämähäkit ja tietyt yrtit viihdy samassa, joten suuntasin jalka suorana lähimpään isoon kasvikauppaan ja ostin sylikaupalla minttua, laventelia ja sitruunaruohoa. Nähtäväksi jää tykkääkö hämähäkit kyttyrää vai ei.

Hämähäkin karkoittimet paikallaan..

Kissat on olleet onnessaan keväisistä päivistä ja viettäneet enemmän aikaa ulkona. Olen onnellinen, että viime kesänä ja syksyn aikana laitetut näkösuojat aitoihin näyttää toimivan aika hyvin myös kissojen pitämiseen omalla pihalla. Tuntuu, että naapurienkin kissat on vihdoin hyväksyneet, että tällä pihalla on ihan omat käyttäjänsä eikä heidän vierailut ole kovin toivottavia, joten aika kivasti tämäkin asia suttaantui. Ennen kissoilla oli pääsy pihalla olevaan vajaan, kun yksi sen kulmista oli "kevyesti" lahonnut ja jättänyt tilalle mukavan aukon. Minä tietysti kevät puuhissani laitoin vajan seinille pajusta tehdyn aitakoristeen ja samalla meni kissojen kulkureitti vajaan tukkoon. Niitä hieman harmitti, mutta ajattelin, että on mukavempi näin niin ei myöskään naapurin kissat vahingossa kulkeudu vajaan eikä kellekkään tule kiusausta tehdä vajasta huussia. Tässä yksi päivä huiskin vajan seinään ja pihan takareunan aitaan uuden maalikerroksen ja kummasti sekin piristi pihan ilmettä. Hankin myös pitkään suunnittelemani pihakalusteet tuohon katetulle terassille - pakko on kyllä sanoa, että miten ne voi olla niiiin kalliita!!?? mikä ihme niissä maksaa, nyt on melkeen pakko käydä istumassa pihalla joka välissä, että voi oikeuttaa moisen hintaisten jakkaroiden hankinnan :D


                                               


pajuverkko mikä tukkii kissojen reitin vajaan







Onhan ne nyt kivat vaikka maksoikin maltaita


Kevät loma toi tullessaan pitkään odotetun mahdollisuuden rempata makkari mieleiseen kuntoon. Makkarin seinää koristanut tapetti kun sattui olemaan itselle aikamoinen inhokki, vaikka ilmeisen trendikäs olikin. Niimpä ennen lomaa kävin hakemassa pari purkkia eri sävyisiä maaleja, netistä tilasin mieleisen tapetin ja kun loma alkoi niin pistin hihat heilumaan. Kyllähän se lopputulos kovin itse tehdyn näköinen on, mutta se ei haittaa mua lainkaan. Uusi makkari on nyt kyllä niin mieleinen, että käytin kokonaisen päivän ihan vaan siellä öllöttelyyn. Katsoin läppäriltä leffoja ja nunnuttelin kissojen kanssa - aika täydellinen lomapäivä.


Hirvityksen kauhistus

                                                                                 
Uusi ja kovin mieleinen



                                  
Lomailijat

Seuraavana lomaa onkin sitten heinäkuussa. Täällä seurataan silmätarkkana päivittyviä korona rajoituksia monessakin suomalais kodossa. Tähän asti ulkomailta tulijat on kaikki tyynni joutuneet hotellikaranteeniin. Nyt ohjeistus on muuttunut niin että vain punaisiksi luokitelluista maista tulevat joutuu hotellikaranteeniin. Amber luokituksen maista tullevat voi karanteerata sen 10 päivää kotonaan. Suomi kuuluu tällä hetkellä Amber luokituksen maihin ja näin ollen heinäkuulle suunniteltu suomiloma on kovin epävarma. Kun lomaa on vaan se kaksi viikkoa niin siitä 10pvä karaanteenissa oloon ei jätä ihan hirveästi tilaa lomailuun suomessa. Elän kuitenkin toivossa, että Suomen luokitus muuttuu vielä tässä toukokuun aikana vihreäksi, jolloin karanteenia ei tarvitse lainkaan. Itse seuraan myös Suomen rokotus tilannetta silmä kovana, koska elättelen toivetta, että voisin tuoda äitini tänne käymään. Rokote antaa niin hyvän suojan, että sen varjolla voisi olla hyvinkin mahdollista saada äiti tänne lomalle mikäli tuo karanteeni asia vielä lutviutuu alta pois. Muutenhan täällä alkaa elämä pikkuhiljaa normalisoitua, toukokuun 17 päivän jälkeen on jopa mahdollista mennä ravinteliin tai pubiin sisälle nauttimaan juotavaa jopa kuuden eri taloudesta olevan ihmisen kera. Hämmästyttävää. Itselle kuitenkin yksi ilahduttavimpia uutisia on leffateatterien aukeminen ensi  viikolla. Aivan parhautta.



Että sellaista tänne.  Pysykäähän turvassa, katsellaan taasen! 













maanantai 22. maaliskuuta 2021

Kevättä kohti!

Kylläpäs aika vierii vaikka mitään ei tee, tai juuri sen takia.

Täällä talvi on vihdoin alkanut irrottaa otettaan ja ilmassa alkaa olla kevään tuntua. Illat on valoisampia pidempään, eikä tuulessa ole ihan niin purevaa otetta kuin aikaisemmin. Linnut sirkuttaa aamusta iltaan ja olempa jo pongannut muutamia tööttilintujakin paluumatkalla tänne meille.


Kissojen salaatti..
Olen seurannut koko kevään pientä kukkapenkkiäni, johon tuuppasin erinäisen määrän krookuksia ja tulppaaneita syksyllä. Mikä ilo onkaan kun huomaat ne pienet vihreät töröt alkuun ja kun ne alkavat kasvaa ja tehdä nuppuja. Ja miten revityttääkin pelihousuja kun huomaat, että kissat pitää sun krookuksia omana salaattipenkkinään ja vetelevät kaikki alut kitusiinsa kun silmä vähänkin välttää. Mokomat rontit! Kissojen ruokailuista huolimatta sain kuitenkin muutaman krookuksen kukkimaan asti, ne on kyllä niin mun lemppareita. Kevään saapuminen innosti vihdoin ja viimein hankkiutumaan pihan nurkkaan kerääntyneestä rojukasasta. Loppusyksystä uusitun terassin myötä pihan nurkkaan kerääntyi rytökasa kun vanhan terassin kappaleet piti tietysti laittaa jonnekkin. Kevään aikana nakkelin samaan kasaan lähes kaiken pihavajasta, mitä edellinen asukas ei tietenkään muuttaessaan muistanut tyhjentää. Kaikkea ne ihmiset säilöökin. Maaliskuun alussa sitten tilasin rojuja keräävän firman hakemaan koko kasan kerralla pois kun loma koittaa ja niimpä he sitten viime tiistaina tulivat ja kantoivat kaiken tiehensä. Ihanat. Ja kylläpä tuli siistiä ja sitä tilaa!! Heti alkoi ideat vilistämään mitä kaikkea tuonne kulmaan voisi tehdä.. pyykkinarua ja grilliä nyt ensihätään ois aikeissa.


Nyt on tilaa!


Muuten tuntuu etten ole tehnyt tässä alkuvuoden aikana yhtään mitään. Töissä pitää edelleen kiirettä, ennen kuin jäin lomalle meillä oli edelleen kaksi tehoa korona potilaiden käytössä ja yksi teho muille tehohoitoa tarvitseville. Saa nähdä miltä näyttää huomenna kun palaan työmaalle. Korona rajoitteet on edelleen täydessä käytössä, joten ihan hirveästi ei niitä tekemisen mahdollisuuksia ole ollut eikä kiinnostusta sitten senkään vertaa. Elän toivossa, että etenevät kevät helpottaa asioita kun rajoituksia toivonmukaan puretaan ja itsellä parantuvat kelit innostaa enemmän liikkeelle. Rokotus tahti on täällä ollut lupaava ja itsekin olen saanut molemmat, joten varovaisen toivekkaana kohti kesää.















Olen siis lomaillut viimeisen viikon ja kylläpä kävi tuuri säiden kanssa. Viimeinen viikko on ollut ns kevään ensimmäinen, aurinko on hellinyt lähes joka päivä ja lämpötilat auringon paistaessa on olleet yli +15, mikä täkäläisittäin on jo todella lämmintä kevät säätä. Ihana on nähdä miten luonto heräilee pikkuhiljaa ja vihreää on tarjolla isommalla skaalalla kuin talvella. Loman kunniaksi tein myös päiväretken tuohon länsirannikolle, tunnin ajomatkan päähän Culzean linnalle ja sen puistoon. Linna itse oli toki kiinni, koska korona, mutta mua ei noi ehjät linnat niin kiinnosta joten tyytyväisenä kiertelin puistoja ja rantaa. Puiston iso osa on varattu peuroille ja laamoille, joten pällistelin niitä ihan innoissani. Myös ranta oli upea, siellä todella näki miten vesi ja tuuli muovaa rantakiviä ja rakennuksia oman mielensä mukaan. Kuvat ei tietenkään tee oikeutta, mutta aika kivoja kuitenkin, eikö?





Tuuli ja vesi tehneet tehtävänsä tämän tönön seinille ja portaille




Maaliskuun alussa tuli myös täyteen 5 vuotta täällä. Aikamoisia vuosia ovat olleetkin. Lupasin itselleni Suomesta lähtiessä, että ainakin 2 vuotta täytyy olla, että ehtii tottua ja sopeutua. Vaihtaessani Dundeesta Glasgowiin lupasin toiset 2 vuotta samoilla perusteilla. Enää en taida lupailla aikamääreitä, mutta sanotaan nyt että toistaiseksi, niin kauan kun hyvältä tuntuu. Ja näin mukavan aurinkoisen loman jälkeen voin sanoa, että eipä tässä kiirettä. Kesää odotellessa!

perjantai 1. tammikuuta 2021

Tervetuloa vuosi 2021!

Hei! Uusi vuosi on täällä, vihdoinkin!

Joulun valot ja puu vielä paikallaan


Uusi vuosi alkoi aurinkoisena täällä meillä päin ja mulla oli sopivasti yksittäinen vapaa päivä, joten lähdin pienelle reippailulle vaihtuneen vuoden kunniaksi. Lähes kaikki kuvat tässä jutussa on tuolta kävelyltä. En jaksa enää hämmästyä, että löydän joka kerta jotain hämmästeltävää kun lähden tutkimaan lähiseutuja ja toki niin kävi myös tänään.

Loppuvuodesta ei ihan hirveästi ole mainittavaa. Työrintamalla on pitänyt kiirettä - niin kuin olettaa sopii. Vapailla ei ole tullut kauheasti tehtyä mitään, vaihtehdot on aika minimissä muutenkin ja töiden jälkeen on ihana ollut vaan kotoilla tekemättä mitään. Olin onnekas ja pääsin käymään kotona joulukuun alussa, oli ihana nähdä perhettä ja ystäviä, todeta heidän voivan hyvin ja kaiken olevan niin kuin ennenkin. Valitettavasti juuri ennen joulua, menin ja lankesin puhelinhuijaukseen ja sen vuoksi loppuvuosi oli ajateltua synkempi ja rajoitetumpi. Mutta elämä jatkuu, onnekseni minulla on mahtavia ystäviä ja perhe, jotka hädän hetkellä ojentavat auttavan käden tavalla tai toisella - olen niin kiitollinen kaikesta avusta ja tuesta jota olen saanut.


Tämä kuva on iltakävelyltä muutama päivä sitten

Kiitollisuus on muutenkin mielessä kun mietin kulunutta vuotta ja myöskin tulevaa. Olen ollut etuoikeutettu saatuani työskennellä koko vuoden, ilman että on tarvinnut murehtia toimeentulostaan. Työni on ollut raskaampaa kuin koskaan aikaisemmin, mutta toisaalta olen oppinut mielettömämästi kaikkea uutta. Olen työskennellyt mahtavien ihmisten kanssa niin omassa tiimissäni kuin muissakin ja uskon, että menneenä vuotena luodut yhteistyökuviot kantavat hyvää hedelmää jatkossakin. Koen rajatonta kiitollisuutta siitä, etten menettänyt yhtäkään läheistäni viimeisen vuoden aikana vaikka pandemia on pakottanut minut seuraamaan voimattomana muiden menetyksiä. 




Dawn Redwood - kuulemma äärimmäisen harvinainen elävänä. Palaan kesällä katsomaan onko tämä yksilö elävien kirjoissa vai ei.

Täällä muistetaan maailman sodissa kaatuneita monella tavalla, tämä kaunis penkki on yksi tavoista muistaa niitä, jotka uhrasivat henkensä.



Henkilökohtaisesti kulunut vuosi ei ollut siis kovinkaan huono, mutta olen silti huojentunut, että tuo vuosi on nyt takana ja olemme menossa kohti kevättä ja valoa. Tänä talvena olen ollut hämmentävän riippuvainen valosta ja tuntuu, että täällä on satanut koko loppuvuoden vettä. Tämän päivän kävelyllä oli ihanan paljon valoa, sininen taivas auringon paisteineen oli kuin terapiaa sielulle. Rakastan täkäläisiä kiviaitoja, ikivihreää luontoa ja menneiden aikojen muistoja, jotka pilkahtelevat nykyajan ihmisille arjen keskelle milloin mistäkin. Kävin tänään kävelemässä alueella jossa on ollut 1800 luvun loppupuolella rakennettu koulu, mutta nykyään siitä on jäljellä vain sammaloituneita raunion palasia. Rakastan noita kivisiä oviaukkoja ja portteja, jotka seisovat ajattomina tarjoten pieniä välähdyksiä menneestä, joka kuitenkin on pohjana kaikelle tulevalle. Ilman mennyttä ei ole tulevaa.


tonttuja!







Niimpä uuden vuoden ja tuntemattoman edessä, istun kiitollisena tässä sohvalla kirjoittamassa tätä, samalla kun Juuso nukkuu takanani selkänojalla ja Siiri kuorsaa omalla paikallaan kiipeilypuussa. Kiitos teille kaikille, jotka olette olleet matkalla kanssani läpi menneen vuoden, olette tervetulleita mukaani myös tulevaan.


Kiitos ja pysykää turvassa!